Vajaassa viidessä vuodessa maailma on muuttunut todella paljon. Monet itsestäänselvyyksinä pidetyt asiat ovat kääntyneet 180 astetta ja jonkinlainen varmuus on vaihtunut epävarmuudeksi. Meillä on ollut tähän mennessä 2020-luvulla kaksi valtavaa mullistusta, joiden...
Joustavan ja skaalautuvan IT-infrastruktuurin edut
Aikaisemmin yrityksen hankkiessa käyttöönsä palvelimia ja muita IT-infrastruktuuriin liittyviä laitteita ja ohjelmistoja, kyse oli poikkeuksetta investoinnista. Investointi pyrittiin mitoittamaan oikein tuleville vuosille. Täytyi osata arvioida, ettei tule...
Miksi AI ei muutu hypestä liiketoimintahyödyksi?
Viime ajat AI eli tekoäly on ollut meidän kaikkien huulilla. AI on varmasti tämän hetken merkittävin hype, jonka perässä ja nimissä haaveillaan, suunnitellaan ja tehdään projekteja, joilla pyritään kehittämään yritysten liiketoimintaa. Hetki sitten vielä tuntematon...
Onko teillä väärän kokoinen IT-kumppani?
Moni yritys on tälläkin hetkellä tyytymätön nykyiseen IT-kumppaniinsa. Usein tyytymättömyyden kanssa kuitenkin eletään ja sinnitellään, sillä vaihtaminen koetaan vaikeaksi ja riskialttiiksi. Liian harva yritys on pysähtynyt pohtimaan, minkä takia nykyinen kumppani...
Miksi IT-budjetointi menee aina pieleen?
Vuodenvaihteessa budjetointi rytmittää monen organisaation arkea. Vanha budjettikausi päättyy ja uusi alkaa. Budjetointi on usein vaikeaa, mutta jostain syystä IT-budjetointi tuntuu olevan vielä vaikeampaa. Muistaako kukaan koskaan onnistuneensa IT-budjetin...
Ennakoi tulevaa ja saavuta säästöjä optimoimalla pilvipalveluiden kustannuksia
Pilvipalveluiden kustannusten optimoinnilla palvelun käytettävyys paranee, kyky ennakoida ja suunnitella tulevaa kehittyy ja kustannuksissa saavutetaan säästöjä. Pilvipalvelun kustannusten optimoinnilla maksat vain siitä mitä käytät. Koska monella tavalla...
Miksi IT-ala on vastuunpakoilijoiden paratiisi?
IT-ala on vastuunpakoilijoiden paratiisi. Alan standardiksi ovat muodostuneet sopimusehdot, joissa kukaan ei yleensä vastaan mistään. Siltäkin osin, kun vastuu on olemassa, vastuu on tyypillisesti rajattu sopimuksellisesti marginaaliseksi. Sopimukset ovat oma lukunsa,...
Uhkakuvana kansainvälisten tietoliikenneyhteyksien tahallinen katkaiseminen
Osallistuin hiljattain mielenkiintoiseen ja myös pysäyttävään palaveriin yhden tunnetun suomalaisen organisaation kanssa. Tietyt heidän käytössään olevat kriittiset pilvipalvelut pyörivät tällä hetkellä jenkkiyhtiön julkipilvessä. Miten organisaation arki voi jatkua...
Suomen konesalit heitteillä?
Rittalin mukaan 30% Suomen konesaleista on vailla kunnollista ylläpitoa. Luku kuulostaa äkkiseltään hurjalta. Tämän perusteella lähes joka kolmas konesali Suomessa olisi tuuliajolla. Ikävä kyllä, oman näppituntuman perusteella luku ei vaikuta liioitellulta....
Mitä ihmettä? Tukholman kaupunki ei luota Microsoftin pilveen?
Viime vuosina sähköposti on alkanut tarkoittaa monissa organisaatioissa samaa asiaa kuin Microsoft 365. Etäkokouksista puhutaan usein Teamseinä. Microsoft on ottanut dominoivan markkina-aseman organisaatioiden viestintäratkaisuista. Nykyisin tuntuu, että organisaatio,...
Suomi.fi-palvelu hurisee amerikkalaisessa pilvessä – pitäisikö huolestua?
Joulukuussa julkisuudessa on käyty jonkin verran keskustelua suomi.fi-palvelun pyörimisestä amerikkalaisen AWS:n pilvipalvelussa. Keskustelu on paljolti pyörinyt tietosuojan ympärillä. Kuten tiedetään, amerikkalaisyritykset ovat paikallisten lakien nojalla velvollisia...
Onko Log4j kybermaailman korona?
Internet-yhteisö kohahti 9.12, kun Apachen Log4j-kirjastosta löytyi vakava tietoturvahaavoittuvuus. Haavoittuvuus sai hurjasti mediahuomiota ja ymmärrys haavoittuvuuden vakavuudesta tunnistettiin laajasti. Tämän enempää ei sitten ymmärrettykään. Keskivertokansalainen...
Taikaa on ilmassa – vuosi täynnä maagisia hetkiä
Koko Magic Cloudin porukka toivottaa taianomaista sekä turvallista joulunaikaa! Tänä vuonna olemme ottaneet askelia kohti ylivertaista pilvipalvelua kasvattamalla osaamistamme sekä kehittämällä palveluamme merkittävästi. Osa liiketoiminnastamme siirrettiin keväällä...
Ovatko konesalit ilmastonmuutoksen vapaamatkustajia vai edelläkävijöitä?
Konesalien energiatehokkuudesta on puhuttu viime vuosina paljon. PUE-luku, jota käytetään osoittamaan konesalissa käytetyn “hukkaenergian” suhdetta konesalikapasiteetin käyttämään energian kulutukseen, on ollut pitkään ainoa laajasti käytetty ja yhteismitallinen tapa...
Luottamus on maagisen yrityskulttuurin pohja
Osallistuin hiljattain aamukahvitilaisuuteen, joka oli otsikoitu ”Yrityksen haastavat henkilöstökustannukset”. Otsikolla viitattiin kustannuksiin, jotka syntyvät työterveydestä, sairaspoissaoloista, tapaturmavakuutuksesta ja työeläkevakuutuksesta. Tilaisuuteen...
Näin puolustat pilvilinnakkeen tietoturvaa vihollisten hyökkäyksiltä
Oli kyseessä pilvipalvelu tai jokin muu palvelu, tietoturvassa pätevät samat elementit. Aiemmin tietoturvan kohdistamisen tarvetta on arvioitu osittain sen perusteella, mistä suunnasta hyökkäykset voisivat tulla. Silloin on voitu jättää ovia raolleen niistä suunnista,...
Asuuko tulevaisuudessa iso osa yritysten datasta suomalaisessa pilvessä?
Yhä useammat yritykset ja käyttäjät odottavat pilvipalveluilta äidinkielellä saatavia palveluita sekä itsepalvelun lisäksi asiantuntijapalveluita. Suomalaisia pilvipalveluita on kehitettävä, jotta ne ovat yrityksen pilvipalvelutarpeeseen paras saatavilla oleva...
Magic Cloud mukaan EU:n Shaping the Next Generation Cloud Supply for Europe -hankkeeseen
Magic Cloud kutsuttiin mukaan EU:n sisämarkkinakomissaari Thierry Bretonin johtamaan hankkeeseen ”Shaping the Next Generation Cloud Supply for Europe”. Hankkeessa on mukana yhteensä 25 ICT-yritystä ympäri Eurooppaa Magic Cloudin kokoisista yrityksistä globaaleihin...
Tietosuojan tila 2020-luvulla – 2,5 vuotta GDPR:n voimaan astumisen jälkeen
EU:n tietosuoja-asetus GDPR astui voimaan 25.5.2018. Asetuksen ensisijainen tarkoitus oli ja on edelleen suojata EU-kansalaisten henkilötietoja. GDPR sai erittäin paljon julkisuutta ja monissa yrityksissä tietosuoja-asetuksen voimaan tuloon todella valmistauduttiin....
Näin suojaudut tietomurroilta
Digitaalisten palveluiden käyttäjä kohtaa kaiken aikaa erilaisia tietojenkalastelu- ja tietomurtoyrityksiä. Olipa kyse pankkipalveluista, sähköpostista, sosiaalisen median palveluista tai jostain muusta internetissä käytettävästä palvelusta, olet niiden käyttäjänä...
Katsaus tilikauteemme 2017-2018
Magic Cloudin 2017-2018 tilikausi päättyi kesäkuun lopussa. Tilikautemme oli nopean kasvun aikaa ja ennen syksyn kiireiden alkamista onkin hyvä hetki hieman katsoa kulunutta vuotta ja luodata tulevaa. Kasvanut työyhteisö Heinäkuun 2017 ja kesäkuun 2018 välillä saimme...
Ennen kuin ulkoistat IT:si, huomioi nämä kolme asiaa
IT-ulkoistaminen voi tarkoittaa webbihotellin tai sähköpostilaatikoiden hankkimista, virtuaalipalvelimen ostoa, kokonaisvaltaista ulkoistettua IT-ympäristön ylläpitoa ja kaikkea näiden esimerkkien väliltä ja ympäriltä. Vaikka jokainen IT-ulkoistus on omannäköisensä,...
Mahdollistiko tietoturvapäivitysten laiminlyönti Lahden Bitcoin-louhinnan?
Viimeisen reilun viikon ajan olemme voineet jännityksellä seurata Lahden kaupungin aloittamaa Bitcoin-louhintaa. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että Lahti olisi päättänyt aloittaa virtuaalivaluutan louhimisen: Lahden kaupungin ja heidän ICT-kumppaninsa tietoturva pääsi...
Eroon päätelaiteriippuvuudesta – tehokas ja tietoturvallinen virtuaalityöpöytä yrityskäytössä
Pidimme 14.9. webinaarin, jossa käsittelimme yleisesti yrityksiä ja erityisesti yritysten työntekijöitä vaivaavaa päätelaiteriippuvuutta sekä sitä, miten tästä aikaa, hermoja ja resursseja syövästä "vaivasta" voi päästä eroon. Kokosin tähän tekstiin pääpointit...
Katsaus Magic Cloudin kuluneeseen tilikauteen
Meillä Magic Cloudissa tilikausi päättyy keskikesällä kesä-heinäkuun vaihteessa. kesäkuussa päättynyt tilikautemme oli täynnä muutoksen tuulia, kasvua, uusia tuttavuuksia, kiirettä ja lukemattomia onnistumisen kokemuksia. Kun katson kulunutta tilikautta...
Timo Haapavuoren ”20 vuotta yrittäjänä” -puhe
Puheeni avoimissa ovissamme 9.6.2016. Kuukausi sitten - 9. toukokuuta - tuli täyteen 20 vuotta siitä, kun 13-vuotiaana pikkupoikana olin saanut postia Kaupparekisteristä. Tmi Micro Magic oli merkitty Kaupparekisteriin, eikä esteitä liiketoiminnan...