Konttien orkestrointi

Konteilla mahdollistetaan alustariippumattomuus.

 

Konttiteknologia poistaa sovelluksen alustariippuvuuden. Sen avulla sovellukset pystytään helposti siirtämään eri ympäristöihin ja alustoille. Samalla se antaa parempaa resurssitehokkuutta kuin virtuaalipalvelin ja vapauttaa ohjelmistokehittäjät infran parista takaisin koodaukseen. Me tarjoamme konteille tietoturvallisen kodin ja huolehdimme konttien ylläpidosta ja monitoroinnista.

Kontin toimintavarmuus lisää huolettomuutta

 

Huolehdimme siitä, että kaikilla ylläpitämillämme konteilla on huippuluokan toimintavarmuus. Monitoroimme kontteja jatkuvasti ja saat säännöllisesti kattavat raportit kontin tilasta. Näiden raporttien avulla voit myös esimerkiksi todentaa edelleen omille asiakkaillesi SLA-vaatimusten täyttymisen!

Pilvessä säilytetty kontti on paitsi toimintavarma ja helposti skaalattava, myös erittäin vikasietoisessa ympäristössä. Mikäli konttien alusta kuitenkin sattuu hajoamaan, on meidän tehtävämme varmistaa, että kontti siirtyy toisen toimivan alustan päälle eikä esimerkiksi kontin kautta toimiva softa kaadu. Tässä oleellisena tekijänä on jatkuva monitorointi, jotta virhetilat huomataan ja niihin voidaan reagoida välittömästi.

Kontit palveluna

Kontit sijaitsevat turvallisesti Suomessa omissa konesaleissamme.

Huolehdimme konttien ylläpidosta ja monitoroinnista sekä autamme elinkaaren eri vaiheissa.

Hinnoittelumme on selkeä. Maksat vain käytetystä kapasiteetista.

Käytämme Kubernetes-teknologiaa.

 

Kubernetes on tunnetuin konttiteknologian työkalu, joka automatisoi kontitettujen sovellusten ajamista, hallintaa ja skaalautumista. Tämä vähentää merkittävästi manuaalista työtä ja säästää sovelluskehittäjien aikaa. Sinulla ei kuitenkaan tarvitse olla osaamista Kuberneteksesta vaan asiantuntijamme ovat apunasi. Kontteja ja käyttäjiä voi hallita helposti palveluumme kuuluvasta käyttöliittymästä.

Suunnitellaan kontit yhdessä?

 

Autamme Kubernetes-klusterin määrittelyssä ja pystytyksessä aina tarvittaessa. Vai onko konttien pystyttäminen tuttua hommaa? Siinä tapauksessa voitte tehdä kaiken myös itse hallintaportaalin kautta ja olemme soiton päässä, mikäli kysymyksiä tai yhdessä ratkaistavia asioita ilmenee.

 

Kiinnostaako konttiteknologia? Tässä lisää katsottavaa.

Konttiteknologia vs. virtuaalipalvelin ohjelmistokehityksessä

Konttiteknologia vs. virtuaalipalvelin ohjelmistokehityksessä

Miten konttiteknologia eroaa virtuaalipalvelimista? Ennen kuin ohjelma tai sovellus voidaan ajaa, tarvitsee koodi erilaisia kirjastoja, lisäosia ja asetuksia. Virtuaalipalvelimet tarjoavat ...
#Pilvessä-podcast | 13. Mitä kubernetes mahdollistaa?

#Pilvessä-podcast | 13. Mitä kubernetes mahdollistaa?

Tällä kertaa keskustellaan kuberneteksesta. Mitä se oikeastaan tarkoittaa? Miten se liittyy konttiteknologiaan? Ja mitä se mahdollistaa? Vieraana Magic Cloudin kubernetes-ratkaisua kehittävä ...

Jutellaanko lisää konteista?

Jutellaanko lisää konteista?

Jukka Tavi

Myyntijohtaja