Magic Cloudilla on siirrytty vapaakiertoiseen jäähdytykseen. Tämä tarkoittaa, että pystymme jäähdyttämään konesalimme jopa 280 päivänä vuodesta ulkoilmalla, ilman sähköä. Jäähdytys on konesaleissa suuri sähkönkuluttaja, joten tämä tulee vaikuttamaan merkittävästi konesalimme sähkönkulutukseen. Jäähdytysjärjestelmän käyttöönoton yhteydessä tehtiin myös valmius hukkalämmön talteenotolle, jonka hyödyntämistä lähdetään edistämään seuraavaksi.
Haluamme olla omalta osaltamme mukana ilmastotalkoissa sekä näyttää esimerkkiä vihreämmän pilvipalvelun puolesta. Uskon myös, että tulevaisuudessa yhä useampi yritys etsii pilvipalveluiden kohdalla ympäristövastuullista toimittajaa ja vaatimukset vihreästä pilvipalvelusta tulevat lisääntymään, kertoo Magic Cloudin toimitusjohtaja Timo Haapavuori.
Vihreitä tekoja konesalin sähkönkulutukseen on Magic Cloudilla tehty jo aiemmin. Vihreää sähköä on käytetty jo vuosia ja kaksi vuotta sitten konesalin yhteyteen asennettiin aurinkopaneelit. Aurinkopaneelit kattavat aurinkoisella säällä koko konesalin energiantarpeen.