Eero Koistinen Magic – Cloudin myyntitiimiin

kirjoittaja | syys 2, 2019 | Uutiset

Eero Koistinen aloitti myyntipäällikkönämme elokuun puolivälissä. Aikanaan itsekin IT-tuessa työskennellyt Eero on sittemmin erikoistunut myyntiin ja asiakkaiden liiketoiminnan kehittämiseen. Magic Cloudilla hän pääsee hyödyntämään sekä IT:n tuntemustaan ja useiden vuosien tuomaa myyntiosaamistaan.

– Magic Cloudilla pääsen yhdistämään kaksi omaa vahvaa osa-aluettani: myyntiosaamisen ja IT:n. IT on minulle erityisesti työkaluja asiakkaan paremman arjen mahdollistamiseksi ja myyntiä se, miten näitä työkaluja voi hyödyntää asiakkaan arjessa ja miten asiakas saa niistä arvoa, Eero kertoo.

Työssään Eero kertoo inspiroituvansa erityisesti asiakastapaamisista ja vuorovaikutuksesta. Hän haluaa olla asiantuntija, jonka kanssa keskustellessaan asiakas voi kokea keskustelevansa myyjän sijaan liiketoimintaansa kehittävän asiantuntijan kanssa. Hänen tavoitteenaan ei ole ainoastaan ratkaista asiakkaan sen hetkisiä haasteita IT:n avulla, vaan rakentaa toimiva ja asiakkaan bisnestä tukeva asiakassuhde.

– Haluan panostaa siihen, että asiakassuhde on toimiva. Itselleni on tärkeää se, että asiat hoidetaan, kuten on sovittu. Haluan päästä tekemään sanoista tekoja ja näyttämään, että oikeasti olemme lupaustemme arvoisia.

Magic Cloudin työyhteisöä Eero kehuu rennoksi ja mutkattomaksi. Bisnekseen ja asiakkaisiin kuitenkin suhtaudutaan Eeron mukaan tosissaan ja vakavuudella. Itseään hän kuvailee helposti lähestyttäväksi ja kehoittaa olemaan rohkeasti yhteydessä IT-ongelmien kanssa.

– Mikäli IT-asioissa on mitä tahansa mieltä painavaa, ota rohkeasti yhteyttä puhelimitse, sähköpostilla tai LinkedInin kautta! Keskustelen mielelläni tarkemmin siitä, miten juuri teidän yritystoimintaanne päästään kehittämään pilvipalveluiden avulla!

Ota yhteyttä
Eero Koistinen
Myyntipäällikkö
040 701 6655
eero.koistinen@magiccloud.fi

Laskutusosoitteemme – muuttuu 1.7.2019
Rekrytointi: etsimme pilvipalveluarkkitehtia tai -asiantuntijaa
Ilmoittaudu mukaan kolmanteen Magic Talk -hybriditapahtumaan
Ilmoittaudu mukaan kolmanteen Magic Talk -hybriditapahtumaan

Miksi tulevaisuudessa softa pyörii konteissa?   ⏰ 16.5.2024 klo 13.30-16.00 📍 Maria 01 Helsinki Osallistu Magic Talk -hybriditapahtumaan juuri niin kuin sinulle parhaiten sopii! Voit liittyä paikan päälle ja nauttia tapahtuman tunnelmasta suoraan tilaisuudessa...

Ilmoittaudu mukaan toiseen Magic Talk -hybriditapahtumaan
Ilmoittaudu mukaan toiseen Magic Talk -hybriditapahtumaan

Miksi Zero Trust on uuden ajan tietoturva?   ⏰ 11.4.2024 klo 8.30-10.30 📍 Moro Sky Bar Tampere Osallistu Magic Talk -hybriditapahtumaan juuri niin kuin sinulle parhaiten sopii! Voit liittyä paikan päälle ja nauttia tapahtuman tunnelmasta suoraan tilaisuudessa tai...

<h6>Magic Cloud</h6>
Magic Cloud
MANAGED MAGIC CLOUD

Managed Cloud -palvelut kotimaisesta pilvestämme, jotta datanne on turvassa, pilviympäristö kustannustehokas ja tarpeisiin optimoitu.

YHTEYDET

Toimivat ja helposti hallittavat yhteydet ovat toiminnan edellytys. Jätä ne meidän huolehdittavaksi.

TIETOTURVA

Erilliset tietoturvapalvelumme vievät pilviympäristönne tietoturvan ylläpidon ja kehittämisen seuraavalle tasolle.

TÄSMÄISKUT

Täsmäiskuilla saatte asiantuntijan silmäparin pilven tärkeimpien osa-alueiden toimivuuteen.

AJANKOHTAISTA