Markus Jauhiaisesta tulevaisuuden pilvi-infran huippuasiantuntija

kirjoittaja | helmi 1, 2022 | Cloudilaiset, Uutiset

Markus Jauhiainen on aloittanut trainee-ohjelmassamme. Markus opiskelee Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa tietojenkäsittelyä. Opinnot ovat opinnäytetyötä vaille valmiina ja valmistuttuaan Markuksesta tulee ICT-tradenomi. Vuosi on alkanut uuden äärellä, sillä työ Magic Cloudilla toi myös muuton uuteen kaupunkiin, Tampereelle.

Olen kotoisin PK-seudulta ja tämän vuoden alussa töiden alettua muutin Tampereelle. Tässä ollaan siis kirjaimellisesti uuden äärellä. Ennen IT-alalle siirtymistä olenkin nuoreen ikääni verrattuna pääsyt kartuttamaan työ- ja elämänkokemusta monelta eri alalta ja erilaisista työtehtävistä. Olen työskennellyt mm. järjestyksenvalvojana, myyjänä, pikaruokaravintolassa, varastonhoitajana, rakennusalalla ja kaupan kassalla. Kouluun päästyäni ja ensimmäisen IT-alan työpaikan myötä olen tullut IT-alalle jäädäkseni.

Markus odottaa, että pääsee kehittämään pilvipalveluteknologioita ja alustaamme. Tavoitteena on osaamisellaan tuoda omaa panosta tiimille ja koko Magic Cloudille.

Työssäni odotan pääseväni kehittämään ja ylläpitämään parasta mahdollista pilvipalvelukokonaisuutta sekä käyttämään alan kehittyneimpiä teknologioita. Näin pääsen kartuttamaan myös omaa työkokemustani ja osaamistani. Odotan työni olevan mielenkiintoista ja opettavaista sekä monipuolista. Ammattitaitoni karttuessa ja jatkuvasti oppien pyrin olemaan mahdollisimman paljon hyödyksi omalle tiimilleni, sekä Magic Cloudille.

Oli hauskaa huomata, että olen suhteellisen nuori muuhun porukkaan verrattuna. Esimerkiksi olen nuorempi kuin sisaryhtiömme Micro Magic Oy, josta koko Magic Cloudin tarina on saanut juurensa. Pyrin kuitenkin nuoresta iästä huolimatta pysymään vanhempien ja kokeneimpien vauhdissa mukana.

Trainee-ohjelmassa Markuksen mielenkiinnon herätti monipuolinen työnkuva ja se, että pääsee pilvi-infran pintaa syvemmälle. Markus pitää tärkeänä, että henkilöstöön panostetaan ja se näkyy arjessa. Tietysti hyvä työilmapiiri ja huipputyökaverit tekevät työstä kivempaa. Magic Cloudin koko ja jatkuva kasvaminen olivat kuitenkin asioita, jotka kolahtivat.

Ensimmäisenä silmiini pisti työnkuvan monipuolisuus ja laajuus, sekä oma konesali. Magic Cloudilla pääsen tekemään laidasta laitaan erilaisia työtehtäviä pilvi-infrastruktuurin parissa pintaa syvemmältäkin. Tärkeimpänä kuitenkin pidän Magic Cloudin yrityskokoa ja jatkuvaa kasvua. Tämän lisäksi pidän työ- ja yrityskulttuurista sekä panostuksesta henkilöstöön, mikä näkyy päivittäisessä tekemisessä: Magic Cloudin arvojen takana voi seistä ylpeänä. Magic Cloudilla kaikki työntekijät ovat huipputyyppejä, toimitusjohtajasta lähtien. Tämä näkyy rentona ilmapiirinä unohtamatta rautaista ammattiosaamista ja tekemistä työtehtäviä kohti.

Uuden oppimista tasapainottaa urheilu, sen seuraaminen ja läheiset ihmiset.

Vapaa-ajalla tykkään urheilla ja käydä kuntosalilla sekä tykkään seurata monipuolisesti urheilua. Varsinkin jääkiekko on lähellä sydäntä. Kuitenkin parhaiten viihdyn läheisten ja kavereiden kanssa aikaa viettäen. Oli tekeminen mitä tahansa!

Seuraa meitä:

Kiinnostuitko aiheesta? Ota yhteyttä niin keskustellaan lisää.


Magic Cloudin hiilijalanjälki 2024
Magic Cloudin hiilijalanjälki 2024

Me Magic Cloudilla välitämme aidosti ympäristöstä ja olemmekin siksi reagoineet vallitsevaan tilanteeseen. Olemme jo vuosia tehneet toimenpiteitä hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Toteutimme taas syksyllä 2024 hiilijalanjälkilaskennan yhteistyössä REFORESTin kanssa....

Magic Cloudin henkilöstöstä 54 % on omistajia
Magic Cloudin henkilöstöstä 54 % on omistajia

Olemme toteuttaneet koko henkilöstölle suunnatun osakeannin. Henkilöstöanti oli menestys, sillä tällä hetkellä 54 % henkilöstöstämme on Magic Cloudin omistajia. Antiin osallistuneet liittyivät näin aiempien omistajien joukkoon Magic Groupin ollessa edelleen Magic...

MANAGED MAGIC CLOUD

Managed Cloud -palvelut kotimaisesta pilvestämme, jotta datanne on turvassa, pilviympäristö kustannustehokas ja tarpeisiin optimoitu.

YHTEYDET

Toimivat ja helposti hallittavat yhteydet ovat toiminnan edellytys. Jätä ne meidän huolehdittavaksi.

TIETOTURVA

Erilliset tietoturvapalvelumme vievät pilviympäristönne tietoturvan ylläpidon ja kehittämisen seuraavalle tasolle.

TÄSMÄISKUT

Täsmäiskuilla saatte asiantuntijan silmäparin pilven tärkeimpien osa-alueiden toimivuuteen.

AJANKOHTAISTA