Magic Cloudin alusta- ja asiantuntijapalveluille on myönnetty Avainlippu-merkki! Avainlippu-merkki kertoo, että palvelumme on tuotettu ja työllistää Suomessa. Sen myöntää Suomalaisen Työn Liitto, joka myös valvoo ja hallinnoi merkin käyttöä. Avainlippu-merkki vaikuttaa tutkitusti valintoihin ja ostopäätöksissä korostuu Suomessa tehtyjen tuotteiden työllistävä vaikutus. Suomalaisista jopa 87 prosenttia pitää tärkeänä, että voi valinnoillaan tukea suomalaista työtä ja 84 prosenttia kertoo suosivansa suomalaista aina kun sen on mahdollista.
Kotimaisuus on meillä Magic Cloudilla kunnia-asia ja ylpeyden aihe. Suomalaisuuden arvostus on kovassa nosteessa, mikä vaikuttaa ostopäätöksiin ja valintoihin. Tämän ovat huomanneet myös monet ulkomaiset toimijat halutessaan tuoda esiin suomalaisia tuotemerkkejä omien kotimaisuusmerkintöjensä kautta. Valitsemalla Avainlippu-merkillä varustetun pilven voi vakuuttua datan sijainnista, palvelun suomalaisesta alkuperästä, osaamisesta, turvallisuudesta sekä laadusta. Suomalaisesta työstä ja siitä syntyvästä palvelusta kannattaa siis kertoa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Hyvien tuotteiden kylkeen on syytä laittaa ylpeästi suomalaisuudesta kertova merkki, eikä sen suosiminen ole keneltäkään pois, kertoo Karol Warnicki, Magic Cloudin myyntijohtaja.
Palvelu, asiantuntijat ja tavoitettavuus ovat Magic Cloudin erityispiirteitä. Se, että asiakkaat kohtaavat aina ihmisen ja saavat palvelua, ovat asiakaskokemuksemme tärkein asia. Magic Cloud on täysin kotimainen yritys, jonka konesalit sijaitsevat Pirkanmaalla, pääkonttori on Tampereella ja kaikki asiantuntijat työskentelevät Suomessa. Avainlippu-merkillä haluamme korostaa tätä ja kertoa, että olemme täysin suomalainen yritys.
Kuluttajatuotteissa kotimaisuutta ja sen tuomaa läpinäkyvyyttä, turvallisuutta ja työllistävää vaikutusta on arvostettu jo pitkään. Viime vuosien kehitys on tuonut tämän saman arvostuksen yritystenvälisiin palveluihin – yritysten päättäjät arvostavat tutkitusti sitä, että heille tärkeä kumppani toimii avoimesti, rehdisti ja toimitusvarmasti, tukien heidän liiketoimintaansa. IT-palveluissa Avainlippu kertoo siitä, että palvelu on Suomessa tuotettu suomalaisen yrityksen toimesta ja tuo myös työtä Suomeen, kertoo Tero Lausala, Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja.
Lisätietoja Suomalaisen Työn Liitosta ja Avainlippu-merkistä voi lukea tästä.