Karol Warnicki on aloittanut Magic Cloudin myyntijohtajana lokakuun alussa ja tulee ottamaan vastuun erityisesti keskisuurten teollisuusyritysten ratkaisumyynnistä. Vaikka Karolin matka Magic Cloudin kanssa on vasta alussa, on hän seurannut Magic Cloudin tarinaa jo pitkään. Yrityksen pitkäjänteinen tekeminen, asiantuntijuuden arvostaminen, henkilöstön ammattitaito sekä johdon osaaminen tuli häntä vastaan useissa eri kanavissa ja teki suuren vaikutuksen.
-Tarpeeksi kauan vierestä seurattuani ajatus omasta mahdollisesta panoksesta ja roolista kaikessa, mistä olin kuullut, alkoi kiinnostamaan. Tiedän, että panoksellani pystyn auttamaan erityisesti myynnin, markkinoinnin ja asiakaskokemuksen kasvattamisessa ja nyt siihen on erinomainen mahdollisuus.
Karol odottaa, että pystyy myös omalla panostuksellaan kasvattamaan Magic Cloudia kehittämällä palveluita ja ratkaisuja tarkkaan harkituille kohderyhmille. Ensin kuitenkin perehdytään prosesseihin ja asiakkaisiin.
-Meidän tarjooman ominaisuudet, edut ja eritysesti hyödyt tulee olla henkilökunnalle sekä erityisesti asiakkaille (nykyisille ja potentiaalisille) kristallinkirkkaita ja helposti esiteltävissä. Ison kuvan, strategian, kehityksen, kasvamisen ja suunnittelun vastapainoksi aion kuitenkin ensimmäisenä tutustua Magic Cloudin myyntiprosesseihin ja asiakkaisiin ns. kädet savessa.
Karol uskoo, että Magic Cloudin asiantuntijoiden osaamisella päästään vielä pitkälle:
-Näin vajaa kaksi viikkoa työskennelleenä henkilökohtainen kuherruskuukausi on kuumimmillaan, mutta onhan täällä upeaa ja ystävällistä sakkia. Haapavuoren veljeksillä on alasta yhteensä kokemusta yli 40 vuotta. Puhumattakaan muista asiantuntijoista, alan kovimmista osaajista. Asiakastuessa työskentelee asiakkaan etua ensin ajattelevia kavereita. Tämän lisäksi markkinointia sekä myyntiä arvostetaan ja halutaan rohkeasti kehittää. Lähtökohdat kasvamiselle, kehittymiselle ja tavoitteiden saavuttamiselle ovat varsin hyvin olemassa. Meistä kuullaan vielä!