Työharjoittelu tarjoaa palkitsevia oppimiskokemuksia

kirjoittaja | heinä 1, 2016 | Blogi, Magic Cloud

saminblogi

Työn ja opiskelun yhdistäminen saattaa toisinaan tuntua haasteelliselta, mutta opintojen ja työn sisältöjen kohdatessa niistä muodostuu saumaton ja sujuva kokonaisuus. Magic Cloudin harjoittelija Sami Leppänen avasi kirjoituksessaan työn, opiskelun ja elämän yhdistämistä.

 

Opiskelen tällä hetkellä järjestelmäasiantuntijaksi jo aiemmista opinnoistani tutuksi tulleella Suomen Yrittäjäopistolla Kauhavalla. Kyseessä on valmentava täydennyskoulutus alalla työskenteleville tai alalta vahvaa osaamista jo entuudestaan omaaville.

Kuuluin koulua aloittaessani jälkimmäiseen ryhmään. Opintojen suorittaminen edellyttää harjoittelupaikkaa alalla, joten olin yhteydessä Magic Cloudin toimitusjohtaja Timo Haapavuoreen jo ennen opintojen aloittamista. Magic Cloud ei ollut minulle entuudestaan tuttu, vaan löytyi Googlen kautta Magic Cloudilla silloin avoinna olleen työpaikkailmoituksen perusteella.

Opiskelu ja työ limittyvät lähes saumattomasti yhteen ja niinpä aloitin Magic Cloudilla oli viime vuoden lokakuussa harjoittelijana vain muutama päivä opintojen aloittamisen jälkeen. Luonnollisesti en kuitenkaan hypännyt suoraan hommiin vaan harjoittelu aloitettiin kahden viikon perusteellisella perehdytyksellä.

Oppimisen mahdollisuudet

Opinnoissani pidän ehdottomasti hyvänä puolena niiden laajuutta. Opintojen alussa oli mahdollista osaamisesta ja motivaatiosta riippuen valita, millaisia eri aihealueiden moduuleita haluaa opintoihinsa sisällyttää. Opintoihin kuuluvan tieto- ja viestintäteknisessä ympäristössä toimimisen kokonaisuuden lisäksi valitsin opintojeni täydentäviksi osa-alueiksi palvelin- ja työasematuessa sekä tietoliikenneverkkotuessa toimimisen.

Mutta tämä ala ei ole pelkästään näppäimistön naputtelua. Hyvin suuressa roolissa on myös asiakaspalvelu, joten pelkän tietoteknisen osaamisen lisäksi myös vuorovaikutustaidot ovat olennainen osa työnkuvaa. Voisin verrata Magic Cloudilla tekemääni asiakaspalvelua hätäkeskusvirkailijan työhön: tulee selvittää, mitä on tapahtunut, missä, kenelle, kuinka montaa henkilöä ongelma koskee. Toisinaan asiakkaalla saattaa olla toimistollinen työntekijöitä, joiden omat työt seisovat esimerkiksi nettiyhteyksien katkettua, joten on tärkeää nopeasti selvittää kaikki mahdollinen tieto ongelman selvittämiseksi tai asiakkaan nettioperaattorin kontaktoimiseksi.

Olen tyytyväinen, että valitsin hieman enemmän kuin tutkintoon vaadittavan määrän opintoja, sillä kaikelle mahdolliselle opille tuntuu löytyvän käyttöä. Johtuen IT-ympäristöjen laajuudesta tilanne kun vastaa suurin piirtein samaa kuin opettelisi kaikki olympialajit. Vaikka suuressa mittakaavassa olisikin kaikesta jonkinlainen käsitys, on kuitenkin fakta se, että jokaiselle syntyy jossain vaiheessa se oma aihealue, johon tulee keskittymään.

Tällä alalla pysyviä tekijöitä ovat muutos, uuden oppiminen sekä itsensä haastaminen. Uskon, että vielä tulee sellainenkin päivä, jolloin vastaan tulee vain muutama uusi asia, mutta todennäköisesti siihen tulee menemään vielä vuosia. Tekninen maailma on kehittynyt viimeisten vuosikymmenien aikana hurjasti ja vauhti tuntuu vain kiihtyvän.

Opiskelu + työ + elämä

Opiskelun ja työn yhdistäminen sinänsä ei ole minulle uutta, sillä aiempaa kokemusta työn ohessa tietotekniikan opiskelusta on noin kuuden vuoden ajalta. Nyt kuitenkin voin soveltaa opintoja myös työssäni ja tällä on todella vaikutusta opiskelu- ja työmotivaatioon. Parhaiten mielestäni asioita oppii tekemällä itse. Jos esimerkiksi löytää itse ratkaisun ongelmaan, oppimiskokemus jää huomattavasti paremmin mieleen kuin vain asiasta lukemalla. Vanha sanonta “työ tekijäänsä opettaa” ei todellakaan ole pelkkä fraasi.

Magic Cloud on ollut erittäin mielekäs työ- ja harjoittelupaikka. Henkilöstö on motivoitunutta, osaavaa ja töissä on hyvä yhteishenki. Olen aina saanut tukea pyydettäessä ja vaikka toimipisteitä on eri paikkakunnilla, etäyhteydellä saa kenet tahansa nopeasti kiinni ja itselle tuntemattomiin ongelmiin saa apua.

Työ ja opinnot ovat olleet mielestäni helppo yhdistää. Vaikka varsinaisia opintopäiviä on noin kerran kuukaudessa, tulee osaaminen ja oppiminen osoittaa etätehtävillä ja dokumentoimalla soveltuvin osin suoritettuja työtehtäviä. Näin ollen työn ja opintojen jälkeen liiasta vapaa-ajasta ei ole tarvinnut huolehtia. Opintojen ja töiden lisäksi kotona odottaa alkuvuodesta syntynyt esikoislapsi ja musiikkiharrastukseni. Kun itse haluan ladata omia pattereita kaikesta tästä ja vetää johdot seinästä, lähden koiran kanssa metsään lenkille.

 

Timo Haapavuoren "20 vuotta yrittäjänä" -puhe
Paljastuksia pilvestä
IT-infrastruktuuri liiketoiminnan kulmakivenä
IT-infrastruktuuri liiketoiminnan kulmakivenä

Nykyään liiketoiminta ei ole enää pelkästään fyysisiä tuotteita ja palveluita, vaan digitaalinen läsnäolo ja teknologia ovat keskeisessä roolissa menestyksen saavuttamisessa. Yksi tärkeimmistä tekijöistä tässä digitaalisessa murroksessa on tehokas IT-infrastruktuuri....

#Pilvessä | Missä datan pitäisi asua?
#Pilvessä | Missä datan pitäisi asua?

Kimmon vieraaksi on saapunut Netchainin Heikki Paananen ja tässä jaksossa keskustellaan datan sijainnista. Yritysten data on yhä enemmän hajallaan ja toisaalta myös maailmantilanne on nostanut datan sijainnin monen yritysjohdon pöydälle. Mitä kaikkea yritysten pitäisi...

<h6>Sami Leppänen</h6>
Sami Leppänen
MANAGED MAGIC CLOUD

Managed Cloud -palvelut kotimaisesta pilvestämme, jotta datanne on turvassa, pilviympäristö kustannustehokas ja tarpeisiin optimoitu.

YHTEYDET

Toimivat ja helposti hallittavat yhteydet ovat toiminnan edellytys. Jätä ne meidän huolehdittavaksi.

TIETOTURVA

Erilliset tietoturvapalvelumme vievät pilviympäristönne tietoturvan ylläpidon ja kehittämisen seuraavalle tasolle.

TÄSMÄISKUT

Täsmäiskuilla saatte asiantuntijan silmäparin pilven tärkeimpien osa-alueiden toimivuuteen.

AJANKOHTAISTA