Taianomaista joulua & kiitos tähtihetkistä vuonna 2025!

kirjoittaja | joulu 17, 2025 | Uutiset

Kiitos kaikista yhteisistä hetkistä tänä vuonna koko Magic Cloudin porukalta. On ollut hienoa tehdä yhteistyötä upeiden asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa tänäkin vuonna.

Kulunut vuosi on ollut Magic Cloudille ennen kaikkea kehityksen, vahvistumisen ja rohkeiden askelten aikaa. Olemme kasvaneet osaamisessa, rakenteissa ja palveluissa ja kaiken keskiössä on ollut yhä parempi asiakaskokemus.

Tiimimme on täydentynyt useilla huippuammattilaisilla. Uusi operatiivinen johtaja kehittää palveluidemme tuotanto- ja toimitusprosesseja entistä tehokkaammiksi ja sujuvammiksi. Tietoturvapäällikkö vahvistaa koko organisaation tietoturvaa kohti ennakoivampaa ja järjestelmällisempää toimintaa, ja arkkitehtitiimien tiimipäällikkö varmistaa asiantuntijoidemme selkeät tavoitteet, toimivan arjen ja parhaat edellytykset onnistua. Lisäksi olemme vahvistaneet teknistä osaamistamme ja asiakaskokemusta tuomalla eri rooleihin uusia huippuasiantuntijoita.

Tänä vuonna teimme myös organisaatiouudistuksen, jonka myötä rakensimme neljä tiimiä selkeine vastuualueineen. Uudistus tuo asiakkaillemme entistä selkeämmät yhteyshenkilöt, parantaa asiakaskokemusta ja mahdollistaa asiantuntijoillemme keskittymisen siihen, missä he ovat parhaimmillaan. Tavoitteenamme on ollut yksinkertainen: tehdä arjesta, niin teillä kuin meillä, sujuvampaa, laadukkaampaa ja pitkäjänteisesti kehittyvää.

Vuoden merkittävimpiin saavutuksiin kuuluu hallitun AI-alustan lanseeraus. Se on herättänyt ennätysmäärän kiinnostusta, ja aivan syystä: alusta tarjoaa yrityksille turvallisen, skaalautuvan ja kokonaisvaltaisen ympäristön tekoälyn hyödyntämiseen kotimaisesta pilvestämme. Olemme myös kehittäneet Managed Cloud -palveluamme vastaamaan entistä paremmin asiakkaidemme vaativiin pilvenhallinnan tarpeisiin tietoturvan, toimivuuden ja kustannustehokkuuden näkökulmista.

Näiden lisäksi näkyvyytemme mediassa ja tapahtumakentällä on kasvanut voimakkaasti. Olemme keskustelleet laajasti pilvestä, varautumisen strategisesta merkityksestä, tekoälystä, vastuullisuudesta sekä kotimaisuudesta. Nämä keskustelut jatkuvat myös tulevaisuudessa.

Paljon on tapahtunut ja muuttunut, mutta intohimo tekemiseen ja asiakassuhteiden vaalimiseen ovat säilyneet tähän päivään asti. Kiitos kaikille yhteisistä hetkistä. Ollaan viisaasti pilvissä myös ensi vuonna!

Tänä jouluna annamme vastuullisen lahjan tukemalla MIELI ry:n tärkeää työtä nuorten mielenterveyden tukemiseksi. MIELI ry tukee nuorten mielenterveyttä ehkäisemällä pahoinvointia, yksinäisyyttä ja syrjäytymistä. Järjestö vahvistaa nuorten mielenterveystaitoja ja tarjoaa keskusteluapua kriisitilanteissa. Sekasin-chat luo toivoa jokaiselle nuorelle ja auttaa ratkomaan mieltä painavia ongelmia siellä, missä apua eniten tarvitaan.

💙:llä Magic Cloudin porukka

Seuraa meitä:

Kiinnostuitko aiheesta? Ota yhteyttä niin keskustellaan lisää.


Magic Cloudin hiilijalanjälki 2024-2025
Magic Cloudin hiilijalanjälki 2024-2025

Magic Cloudilla hiilijalanjäljen systemaattinen seuranta ja pienentäminen ovat olleet jo vuosia keskeinen osa vastuullisuustyötämme. Toteutimme nyt neljännen hiilijalanjälkilaskennan ajanjaksolta 1.7.2024–30.6.2025 yhteistyössä REFORESTin kanssa. Laskenta tarjoaa...

MANAGED MAGIC CLOUD

Managed Cloud -palvelut kotimaisesta pilvestämme, jotta datanne on turvassa, pilviympäristö kustannustehokas ja tarpeisiin optimoitu.

TIETOTURVA

Tietoturva on liiketoimintasi perusta. Me huolehdimme, ettäympäristöt ja tiedot pysyvät suojattuina.

MANAGED CLOUD

Vastaamme asiakkaiden tarpeisiin maailmassa, jossa ei ole vain yhtä pilveä tai sijaintia.

YHTEYDET

Toimivat ja helposti hallittavat yhteydet ovat toiminnan edellytys. Jätä ne meidän huolehdittavaksi.

AJANKOHTAISTA