Suomalaisyritykset heräävät pilviriskiin: “Nyt monella on oikeasti hätä”

kirjoittaja | helmi 3, 2026 | Blogi, Tietoturva

Pilvipalveluiden turvallisuus ja datan sijainti ovat nousseet yritysjohdon pöydälle uudella tavalla. Viime viikkojen uutisointi Yhdysvaltoihin liittyvistä geopoliittisista riskeistä, kauppasodista ja teknologia­riippuvuuksista on muuttanut aiemmin teoreettisen keskustelun konkreettiseksi huoleksi suomalaisyrityksissä.

Kotimainen pilvipalvelutoimija Magic Cloud kertoo, että asiakkaiden yhteydenotot ovat selvästi lisääntyneet.

“Aikaisemmin tämä oli enemmän akateemista pohdintaa. Nyt monella on oikeasti hätä. Yrityksissä nähdään todellisena uhkana se, että suurvaltojen päätökset voivat vaikuttaa suoraan pilvipalveluiden saatavuuteen, hintaan ja datan käyttöön.”, sanoo Magic Cloudin toimitusjohtaja Timo Haapavuori.

Ei riitä, että data on Euroopassa – ratkaisevaa on, minkä maan lakia noudatetaan

Magic Cloud on puhunut datan hallinnasta ja geopoliittisista riskeistä jo pitkään. Yhtiön mukaan moni yritys on vasta nyt havahtumassa siihen, että datakeskuksen fyysinen sijainti ei yksin kerro, kuka dataa todellisuudessa hallitsee. 

Suomalaiset ovat monessa asiassa hyväuskoisia. Aikaisemmissa asiakaskeskusteluissa olemme havainneet, että yritykset ajattelevat ja uskovat maailman toimivan reilusti ja ennakoitavasti, ja että vakavat riskit koskevat aina jotakuta muuta. Usein ajatellaan: “ei nyt meille voi käydä näin”. Tämä on tehnyt meistä tässä kysymyksessä hieman sinisilmäisiä. Moni on luottanut siihen, että jos data on Euroopassa, kaikki on kunnossa. Tätä se ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita.

“Ei riitä, että data sijaitsee Suomessa tai Euroopassa. Ratkaisevaa on, minkä maan lainsäädäntö palvelua ohjaa. Jos palveluntarjoaja on yhdysvaltalainen, siihen kohdistuvat Yhdysvaltojen viranomaisvaatimukset – riippumatta siitä, missä palvelimet fyysisesti ovat.”, Timo Haapavuori muistuttaa.

Asiakkaiden huolia: geopoliittinen riski, hinnat, kaapelit ja regulaatio

Magic Cloudin mukaan asiakkaiden kanssa käydyissä keskusteluissa toistuvat erityisesti nämä teemat:

  • Geopoliittinen epävarmuus: Yhden maan tai jopa yhden henkilön päätökset voivat romahduttaa kriittisiä palveluita.
  • Julkipilviriippuvuus: Suurista globaaleista pilvistä irtautuminen on teknisesti vaikeaa, hidasta ja kallista.
  • Hinnoitteluriski: Julkipilvipalveluiden hinnat voivat nousta merkittävästi, jos markkinatilanne tai politiikka muuttuu, jolloin kustannukset voivat karata nopeasti yrityksen hallinnasta.
  • Tietoliikenneriskit: Merenalaiset kaapelit ja pitkät etäisyydet lisäävät haavoittuvuutta ja latenssia.
  • NIS2 ja auditoinnit: Regulaatio ja asiakkaiden asiakkaiden vaatimukset ohjaavat suosimaan kotimaista, helposti auditoitavaa kumppania.
  • Kriittisen datan käsittely: Kaikkea dataa ei voi eikä kannata viedä globaaleihin julkipilviin.

Yhteinen nimittäjä kaikissa näissä huolissa on se, että yrityksissä on alettu pohtia pilvivalintoja aiempaa vakavammin. Enää ei kysytä vain, mikä on halvin tai helpoin ratkaisu, vaan mitä tapahtuu, jos maailma ei toimikaan niin kuin ennen. Moni tekee nyt ensimmäistä kertaa konkreettisia varasuunnitelmia ja vaihtoehtoisia polkuja siltä varalta, että “jos näin käykin”.

EU-regulaatio voi muuttaa pelin nopeasti

Magic Cloudin teknologiajohtajan Jarkko Kovalan mukaan myös EU:n mahdolliset vastatoimet Yhdysvaltojen kauppapolitiikalle voivat vaikuttaa merkittävästi pilvipalveluihin.

“On jo väläytelty, että EU voisi vastata tariffiuhkiin rajoittamalla yhdysvaltalaisten palveluiden vientiä Eurooppaan – mukaan lukien pilvipalvelut. Se olisi yrityksille iso shokki, jos kriittiset järjestelmät ovat täysin näiden varassa.”, Kovala nostaa esiin.

Kotimainen pilvi ei ole vain turvallisuuskysymys – vaan strateginen valinta

Magic Cloudin viesti yrityksille on selvä: pilvipalvelu ei ole enää pelkkä IT-hankinta, vaan strateginen päätös. Kun data on liiketoiminnan elinehto, keskeinen kysymys kuuluu: minkä pilven varaan rakennamme jatkuvuuden? 

Kotimainen pilvi varmistaa, että kriittinen data pysyy Suomessa, päätösvalta säilyy omissa käsissä ja samalla tuetaan suomalaista osaamista. Kaikkea ei välttämättä kuitenkaan tarvitse siirtää yhteen paikkaan. Yhä useampi yritys tarkastelee nyt hybridiratkaisuja, joissa kriittisin tieto ja järjestelmät pidetään kotimaisessa ympäristössä, ja vähemmän herkät kuormat voidaan ajaa muissa pilvissä.

“Meidän mielestämme suomalaisyritysten ei tarvitse katsoa edes Eurooppaan asti. Kotimaasta löytyy jo huippuosaamista ja ratkaisuja, jotka ymmärtävät sekä suomalaisen datan erityisvaatimukset että lainsäädännön läpikotaisin.”, Haapavuori sanoo. 

Seuraa meitä:

Kiinnostuitko aiheesta? Ota yhteyttä niin keskustellaan lisää.


MANAGED MAGIC CLOUD

Managed Cloud -palvelut kotimaisesta pilvestämme, jotta datanne on turvassa, pilviympäristö kustannustehokas ja tarpeisiin optimoitu.

TIETOTURVA

Tietoturva on liiketoimintasi perusta. Me huolehdimme, ettäympäristöt ja tiedot pysyvät suojattuina.

MANAGED CLOUD

Vastaamme asiakkaiden tarpeisiin maailmassa, jossa ei ole vain yhtä pilveä tai sijaintia.

YHTEYDET

Toimivat ja helposti hallittavat yhteydet ovat toiminnan edellytys. Jätä ne meidän huolehdittavaksi.

AJANKOHTAISTA