Petteri Pulkkinen Magic Cloudin tekniseksi johtajaksi

kirjoittaja | touko 20, 2019 | Uutiset

Magic Cloudin teknisenä johtajana on aloittanut Petteri Pulkkinen. Pulkkinen on toiminut aiemmin ison asiantuntijapalvelukonsernin IT-hallinnossa sekä teleoperaattoripalvelutuotannon parissa.

– 20 vuoden kokemus IT-alasta, IT-palveluiden tuottamisesta ja myös palveluiden ostamisesta isoissa organisaatiossa ovat tuoneet osaamista, jonka kautta uskon ymmärtäväni myös Magic Cloudin asiakkaita heidän ostaessaan meiltä palveluita, Pulkkinen kertoo.

Magic Cloudilla Pulkkinen vastaa tekniikan ja pilvipalveluiden kehittämisestä sekä toimii pilvipalvelutiimin esimiehenä. Magic Cloudia hän kuvailee dynaamiseksi ja tehokkaaksi ammattilaisten joukoksi, jossa kaikki ovat sydämellään kiinni tekniikassa.

– Magic Cloudissa viehättää se, että teknisen osaamisen lisäksi ydinajatuksena on hyvä asiakaspalvelu. Se näkyy yrityksen arvoissa ja päivittäisessä tekemisessä; olemme valmiita oikeasti tekemään kaikkemme, jotta asiakas saa hyvää palvelua.

Pulkkinen aikookin vahvistaa Magic Cloudin entuudestaan vahvaa asiantuntija-ja asiakaspalveluosaamista. Hänen visioissaan palvelukerroksia voidaan entisestään lisätä asiakkaan tarpeita vastaavilla tavoilla niin, että esimerkiksi teknisistä ratkaisuista kyetään tarjoamaan ja tukemaan asiakasta myös niiltä osin, joilta asiakas ei itse osaa edes kysyä.

Pulkkisen tavoitteena on viedä Magic Cloudia eteenpäin yhdessä oman tiiminsä ja koko henkilöstön kanssa.

– Kasvatamme sekä tiimiä että osaamistamme. Voimakas kasvumme vaatii myös lisää tekijöitä, joten rohkaisen tämän tekstin lukevia, uusia haasteita kaipaavia pilviteknologiaosaajia olemaan rohkeasti yhteydessä minuun.

Pulkkinen aloitti tehtävässään huhtikuussa. Koulutukseltaan hän on tietokonetekniikan insinööri ja lisäksi hänellä on teknologiajohtamisen ylempi ammattikorkeakoulututkinto.

Lisätietoja:

Petteri Pulkkinen
Tekninen johtaja
050 651 51
petteri.pulkkinen@magiccloud.fi

Magic Cloudin henkilöstöstä 54 % on omistajia
Magic Cloudin henkilöstöstä 54 % on omistajia

Olemme toteuttaneet koko henkilöstölle suunnatun osakeannin. Henkilöstöanti oli menestys, sillä tällä hetkellä 54 % henkilöstöstämme on Magic Cloudin omistajia. Antiin osallistuneet liittyivät näin aiempien omistajien joukkoon Magic Groupin ollessa edelleen Magic...

Ilmoittaudu mukaan Magic Talk -hybriditapahtumaan
Ilmoittaudu mukaan Magic Talk -hybriditapahtumaan

Miten turvataan kriittisen datan saatavuus?   ⏰ 14.11.2024 klo 8.30-10.30 📍 Moro Sky Bar Tampere Osallistu Magic Talk -hybriditapahtumaan juuri niin kuin sinulle parhaiten sopii! Voit liittyä paikan päälle ja nauttia tapahtuman tunnelmasta suoraan tilaisuudessa...

<h6>Magic Cloud</h6>
Magic Cloud
MANAGED MAGIC CLOUD

Managed Cloud -palvelut kotimaisesta pilvestämme, jotta datanne on turvassa, pilviympäristö kustannustehokas ja tarpeisiin optimoitu.

YHTEYDET

Toimivat ja helposti hallittavat yhteydet ovat toiminnan edellytys. Jätä ne meidän huolehdittavaksi.

TIETOTURVA

Erilliset tietoturvapalvelumme vievät pilviympäristönne tietoturvan ylläpidon ja kehittämisen seuraavalle tasolle.

TÄSMÄISKUT

Täsmäiskuilla saatte asiantuntijan silmäparin pilven tärkeimpien osa-alueiden toimivuuteen.

AJANKOHTAISTA