Olemme taloudellisen suorituskyvyn perusteella analysoitu menestyjäyritykseksi ja olemmekin saaneet siitä Menestyjä-sertifikaatin, joka on merkki luotettavasta kumppanista. Sertifikaatti perustuu kuuden osa-alueen analyysiin, joka sekä tunnistaa riskit että erottelee hyvät yritykset toisistaan. Tämä muodostaa kattavan kuva yrityksen tilanteesta, ja sen avulla voidaan ennustaa myös yrityksen tulevaa taloudellista menestystä. Menestyjä-sertifikaatin saaneen yrityksen ominaisuuksia ovat vakiintunut toiminta, vakaa kasvukehitys, hyvä tulos ja kannattavuus, vahva rahoitusrakenne sekä jatkuvan toiminnan turvaava maksuvalmius.
Vertailujen perusteella Magic Cloud on sijoittunut sekä kaikkien suomalaisten että oman toimialansa parhaimpien yritysten joukkoon jo yhdeksänä peräkkäisenä vuotena 2015-2023. Haluamme myös tulevaisuudessa olla luotettava kumppani niin asiakkaillemme kuin yhteistyökumppaneillemme!
Haluamme kiittää tästä saavutuksesta koko Magic Cloudin porukkaa, asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme. Saavutetaan maagista menestystä tulevaisuudessakin yhdessä!