Nelli Haapaniemestä tulee pilvi-infran huippuosaaja trainee-ohjelmassamme

kirjoittaja | helmi 9, 2022 | Cloudilaiset, Uutiset

Nelli Haapaniemi on meidän uusi traineelainen. Nelli pääsee Magic trainee -ohjelmassa kehittämään osaamistaan pilviteknologioiden parissa työskennellen osana tekniikan tiimiä. Nelli on työskennellyt aiemmin sairaanhoitajana, mutta opiskelee nyt TAMKissa ylempää ammattikorkeakoulututkintoa dataosaamisesta ja tekoälystä. Into uusia haasteita ja työtehtäviä kohtaan motivoi osaamisen kehittämistä.

Olen taustaltani sairaanhoitaja ja niitä hommia olen tehnyt yli 10 vuotta. Sairaanhoitajaopintojen aikana asuin joitakin talvia Intiassa suorittaen kansainvälisiä harjoitteluita. Tämän jälkeen työkokemusta on kertynyt Suomen lisäksi myös Espanjasta. Viime vuosina palasin Suomeen ja olen nyt asettunut tänne. Vuosi sitten aloitin opiskelemaan TAMKissa ylemmässä ammattikorkeakoulussa dataosaamista ja tekoälyä. Vuosi on ollut mielenkiintoinen ja paljon on opittu uutta.

IT-puoli on kiinnostanut minua jo useamman vuoden ajan, ja alan vaihto on ollut päivä päivältä enemmän mielessä. En kokenut hoitoalaa enää omaksi työkseni. Kaipaan työltäni haastetta ongelmanratkaisun kautta ja sitä tunnetta, että duunia on kiva tehdä! Haasteet motivoivat minua. Minulla on kova motivaatio opiskella uutta alaa mahdollisimman paljon, ja kehittyä siinä huippuosaajaksi. Uskon, että Magic Cloudilla se on mahdollista.

Magic Cloudissa Nelliä viehätti työorientoitunut porukka ja hyvä ilmapiiri. Trainee-ohjelman sisältö myös vakuutti siitä, että traineelaisten osaamisen kehittymiseen panostetaan. Tavoitteena trainee-ohjelmassa on kasvattaa tulevaisuuden pilvi-infran asiantuntijoita.

Tutustuttuani Magic Cloudin nettisivuihin, minulle tuli vahvasti tunne, että täällä on hyvä ja reilu työporukka, joka on erittäin työorientoitunut. Myös kahden vuoden trainee-ohjelma kuulosti hyvin perusteelliselta ajalta, että täällä panostetaan todella trainee-ohjelmaan. Haastatteluissa sain erittäin positiivisen kuvan yrityksestä. Ja mikä parasta! Todellisuus vastasi mielikuvaa ja täällä todellakin on mukava työporukka ja ilmapiiri töissä on hyvä! Lisäksi itse koen tärkeänä sen, että kaikilta voi kysyä ja apua saa aina.

Ja vapaa-aikaa unohtamatta! Nellin arkeen kuuluvat ulkoilu, avantouinti ja koiran kanssa puuhastelu.

Korona-aikaan kuntosaliharrastus on ollut tauolla, mutta ulkona tulee liikuttua. Näin talviaikaan tykkään viettää aikaa jäällä ja luistelu on palannut harrastuksiini. Myös jään alla tulee säännöllisesti oltua, sillä avannossa käynneistä on muodostunut rutiini jo parin vuoden ajan. Koiran kanssa puuhastelu kuuluu myös arkeeni vahvasti.

Magic Cloudin henkilöstöstä 54 % on omistajia
Magic Cloudin henkilöstöstä 54 % on omistajia

Olemme toteuttaneet koko henkilöstölle suunnatun osakeannin. Henkilöstöanti oli menestys, sillä tällä hetkellä 54 % henkilöstöstämme on Magic Cloudin omistajia. Antiin osallistuneet liittyivät näin aiempien omistajien joukkoon Magic Groupin ollessa edelleen Magic...

Ilmoittaudu mukaan Magic Talk -hybriditapahtumaan
Ilmoittaudu mukaan Magic Talk -hybriditapahtumaan

Miten turvataan kriittisen datan saatavuus?   ⏰ 14.11.2024 klo 8.30-10.30 📍 Moro Sky Bar Tampere Osallistu Magic Talk -hybriditapahtumaan juuri niin kuin sinulle parhaiten sopii! Voit liittyä paikan päälle ja nauttia tapahtuman tunnelmasta suoraan tilaisuudessa...

<h6>Mari Asmala</h6>
Mari Asmala
Markkinointipäällikkö 045 110 2808 mari.asmala@magiccloud.fi
MANAGED MAGIC CLOUD

Managed Cloud -palvelut kotimaisesta pilvestämme, jotta datanne on turvassa, pilviympäristö kustannustehokas ja tarpeisiin optimoitu.

YHTEYDET

Toimivat ja helposti hallittavat yhteydet ovat toiminnan edellytys. Jätä ne meidän huolehdittavaksi.

TIETOTURVA

Erilliset tietoturvapalvelumme vievät pilviympäristönne tietoturvan ylläpidon ja kehittämisen seuraavalle tasolle.

TÄSMÄISKUT

Täsmäiskuilla saatte asiantuntijan silmäparin pilven tärkeimpien osa-alueiden toimivuuteen.

AJANKOHTAISTA