Mitä on onnistunut pilvikumppanuus?

kirjoittaja | syys 3, 2025 | Blogi, Infran kehittäminen

Pilvikumppani otetaan avuksi silloin, kun omia resursseja halutaan ohjata liiketoiminnan olennaiseen tekemiseen. Lue alta mitä on onnistunut pilvikumppanuus.

Pilvikumppanuus

 

Pilvikumppanuus on yhteistyötä, jossa asiakas ja pilvipalveluntarjoaja rakentavat ja ylläpitävät asiakkaan pilviympäristöä yhdessä strategisena kumppanuutena.Pilvikumppanuus on jaettua vastuuta asiakkaan IT-ympäristöstä.

 

Pilvikumppani huolehtii alustan ja alustapalveluiden kehittämisestä ja ylläpidosta sekä esimerkiksi tietoturvapäivityksistä, varmistuksista ja valvonnasta. Se voi myös tuottaa laadukkaita alustapalveluita asiakkaan oman tiimin jatkeena.

 

Sekä pilvipalveluntarjoaja että pilvialusta valitaan kunkin asiakkaan oman tarpeen perusteella: Joskus pilvikumppani on asiakkaan oman tiimin jatke, toisinaan koko pilvi-infran hallinta ja ylläpito on ulkoistettu. Jo kumppania valitessa asiakkaan on tarpeen olla rehellinen resursseistaan ja oman osaamisen tasosta, jolloin kumppani voi mukautua realistisesti asiakkaan tarpeisiin.

Kumppanuus perustuu jaettuun vastuuseen

 

Pilvikumppani osallistuu aktiivisesti asiakkaan pilviympäristön suunnitteluun, kehittämiseen ja ylläpitoon. Ratkaisut muotoillaan asiakkaan liiketoiminnan tavoitteiden ja prioriteettien pohjalta. Jotta pilvialustakumppani voi ottaa vastuun ympäristöstä ja osaa ehdottaa optimaalisia ratkaisuja, sen pitää aidosti tuntea asiakkaansa liiketoiminta ja ympäristö. Hedelmälliseen kumppanuuteen tarvitaan luottamusta, avoimuutta ja kommunikaatiota.

Kommunikaation rooli on tärkeä

 

Asiakkaana on siis ensiarvoisen tärkeää kommunikoida tavoitteet ja odotukset sekä niiden muutokset selkeästi ja osallistua vuorovaikutukseen pilvikumppanin kanssa aktiivisesti. Luottamus ruokkii kumppanuutta, ja on hyvä myös miettiä, miten paljon voi osaltaan mukautua ja siten tukea pilvikumppanin luovuutta.

 

Liiketoiminnan prioriteetit ja tekniset vaatimukset on syytä määritellä ja avata selkeästi pilvikumppanille. Näin niistä sekä kumppanin roolista, osallistamisen tasosta ja muutostarpeista on helpompi myös kommunikoida avoimesti. Kumppanuus perustuu avoimeen kommunikaatioon, jossa molemmat osapuolet ymmärtävät roolinsa ja vastuunsa. Samalla, kun pilvikumppani nostaa esiin kehitysehdotuksia ja riskejä, asiakas tuo esiin liiketoimintansa muutoksia ja tarpeita. Molemmin puolin avoimella kommunikoinnilla voidaan myös ehkäistä epärealistisia odotuksia kumppanuudelta ja niiden aiheuttamia ristiriitoja.

Säännöllinen vuorovaikutus luo yhteistä ymmärrystä

 

Säännölliset palaverit pilvikumppanin kanssa ovat asiakasta varten. Niissä suunnitellaan yhdessä tekemistä niin, että se vastaa asiakkaan strategiaa ja tukee liiketoimintaa. Säännölliset katsaukset ja asiakassuhteen kehityskeskustelut ovat molemmille tärkeä työkalu kumppanuudessa.

 

Myös asiakaspalautetta on hyvä kanavoida tehokkaasti pilvikumppanille. Se sekä ohjaa pilvikumppanin tekemistä että auttaa kumppania edelleen tuotteistuksen hiomisessa.

 

Innovatiivisuuden tukemisen merkitys

 

Pilvikumppanin ideoita kannattaa ottaa vastaan avoimesti, vaikka kumppanin ehdotus poikkeaisi asiakkaan alkuperäisestä suunnitelmasta. Ehdotusten avulla voidaan saada tietoturvaa, kustannussäästöjä tai helpotusta arkeen. Hyvän pilvikumppanin tunnistaa siitä, että se tuo aktiivisesti esiin näkemyksiä ja kehitysehdotuksia. Tämä palvelu asiakkaan kannattaa hyödyntää. Kumppanin innovatiivisuudelle, luottamukselle ja yhdessä kehittämiselle on hyvä jättää tilaa etenkin hybridi- ja monipilvimalleissa. Asioiden priorisointi ja lisäarvon määrittäminen jätetään kuitenkin asiakkaan päätettäväksi.

 

Kumppanuuden tuottama lisäarvo asiakkaalle

 

Hyvällä pilvipalveluntarjoajalla on laajaa osaamista ja näkemystä sekä ajantasainen tietotaito, joiden avulla asiakkaiden ympäristöjä kehitetään. Hyvän pilvikumppanin valmiiksi tuotteistettuja palveluita voidaan räätälöidä asiakkaan tarpeiden mukaan joustavasti. Pilvikumppanin avulla asiakas saavuttaa tietoturvaa, ketteryyttä, skaalautuvuutta ja kustannustehokkuutta sekä vapauttaa omia resurssejaan ydinliiketoimintaansa.

 

Mistä tietää, että pilvikumppanuus on onnistunut?

 

Onnistunut pilvikumppanuus näkyy asiakkaan pilviympäristön vakautena ja toimintavarmuutena. Näin ollen se näkyy myös palveluihin tyytyväisinä loppukäyttäjinä. Muutoksiin voidaan reagoida nopeasti ja tarpeen tullen ympäristö saadaan nopeasti takaisin toimintaan. Sillä on tärkeä vaikutus asiakkaan liiketoiminnan sujuvuuteen ja kannattavuuteen.

 

Pilvikumppanuus on kehittyvä suhde, joka muuttuu ajan, liiketoimintaympäristön ja teknologian kehityksen mukana. Pilvikumppani kasvaa asiakkaan liiketoiminnan mukana. Onnistunut pilvikumppanuus tukee niin asiakkaan kuin pilvipalveluntarjoajan liiketoimintaa.

Haluatko jakaa vastuuta ja keskittyä olennaiseen?

 

Magic Cloud on kotimainen pilviasiantuntija, joka huolehtii asiakkaistaan ja heidän pilviympäristöstään. Korkeatasoisilla pilviratkaisuilla ja ennakoivalla palvelulla varmistamme, että pilviympäristösi on selkeä, tehokas ja turvallinen – tukien yrityksesi kasvua. Ota yhteyttä ja mietitään yhdessä millainen kumppanuus tukee parhaiten sinun yrityksesi menestystä.

 

 

Kirjoittaja: Karla Siirtonen, Avainasiakaspäällikkö

Seuraa meitä:

Kiinnostuitko aiheesta? Ota yhteyttä niin keskustellaan lisää.


Pilvisiirtymä yrityksille
Pilvisiirtymä yrityksille

Pilvisiirtymä epäonnistuu usein puutteellisen suunnittelun takia. Managed Cloud varmistaa onnistumisen kiinteällä hinnalla.

MANAGED MAGIC CLOUD

Managed Cloud -palvelut kotimaisesta pilvestämme, jotta datanne on turvassa, pilviympäristö kustannustehokas ja tarpeisiin optimoitu.

TIETOTURVA

Tietoturva on liiketoimintasi perusta. Me huolehdimme, ettäympäristöt ja tiedot pysyvät suojattuina.

MANAGED CLOUD

Vastaamme asiakkaiden tarpeisiin maailmassa, jossa ei ole vain yhtä pilveä tai sijaintia.

YHTEYDET

Toimivat ja helposti hallittavat yhteydet ovat toiminnan edellytys. Jätä ne meidän huolehdittavaksi.

AJANKOHTAISTA