Meillä syksy lähti käyntiin pikkujouluilla!

kirjoittaja | syys 10, 2020 | Uutiset

Perinteisesti meillä vietetään pikkujouluja keväällä, mutta kevään poikkeusolosuhteiden takia pikkujoulut siirrettiin nyt syyskuun alkuun. Pikkujouluihin osallistui Magic Cloudin lisäksi Micro Magicin sekä Magic Automationin henkilöstö. Tämä oli ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun koko porukka oli samassa paikassa. Kevään aikana meillä aloitti kaksi uutta työntekijää, jotka näkivät myös ensimmäistä kertaa osan työkavereistaan. Lisäksi Magic Automation sai elokuun alussa uuden toimitusjohtajan. Näin isolla porukalla pikkujouluja ei ollakaan koskaan vietetty.

Pikkujoulut alkoivat hieman virallisemmalla osuudella, jossa käytiin yritysten lähitulevaisuuden asioita läpi. Palkitsimme myös työntekijöitä hyvästä työstään. Taikurihattu on työntekijöiden keskuudessa kiertävä osoitus hyvästä työkaveruudesta. Taikurihattu luovutettiin Kim Heikkiselle. Lisäksi Keijo Koro palkittiin hyvästä työstään MagicWork-diplomilla. He saivat isot aplodit.

Päivä jatkui agenttiseikkailulla Tampereen keskustassa. Tässä kisassa joukkueet pääsivät näyttämään todellisen luonteensa. Yksi joukkue onnistui päihittämään muut ratkaisemalla arvoituksen sekä suoriutumalla erilaisista tehtävistä oivaltavasti. Palkinnoksi hyvin suoritetusta agenttiseikkailusta pääsimme kuitenkin kaikki syömään hyvin ravintola Tampellaan.

Syksy ja talvi voi alkaa. Tämä porukka on maagisessa kunnossa!

Konttiteknologia vs. virtuaalipalvelin ohjelmistokehityksessä
#Pilvessä-podcastin ensimmäinen jakso on kuunneltavissa!
Ilmoittaudu mukaan kolmanteen Magic Talk -hybriditapahtumaan
Ilmoittaudu mukaan kolmanteen Magic Talk -hybriditapahtumaan

Miksi tulevaisuudessa softa pyörii konteissa?   ⏰ 16.5.2024 klo 13.30-16.00 📍 Maria 01 Helsinki Osallistu Magic Talk -hybriditapahtumaan juuri niin kuin sinulle parhaiten sopii! Voit liittyä paikan päälle ja nauttia tapahtuman tunnelmasta suoraan tilaisuudessa...

Ilmoittaudu mukaan toiseen Magic Talk -hybriditapahtumaan
Ilmoittaudu mukaan toiseen Magic Talk -hybriditapahtumaan

Miksi Zero Trust on uuden ajan tietoturva?   ⏰ 11.4.2024 klo 8.30-10.30 📍 Moro Sky Bar Tampere Osallistu Magic Talk -hybriditapahtumaan juuri niin kuin sinulle parhaiten sopii! Voit liittyä paikan päälle ja nauttia tapahtuman tunnelmasta suoraan tilaisuudessa tai...

<h6>Mari Asmala</h6>
Mari Asmala
Markkinointipäällikkö 045 110 2808 mari.asmala@magiccloud.fi
MANAGED MAGIC CLOUD

Managed Cloud -palvelut kotimaisesta pilvestämme, jotta datanne on turvassa, pilviympäristö kustannustehokas ja tarpeisiin optimoitu.

YHTEYDET

Toimivat ja helposti hallittavat yhteydet ovat toiminnan edellytys. Jätä ne meidän huolehdittavaksi.

TIETOTURVA

Erilliset tietoturvapalvelumme vievät pilviympäristönne tietoturvan ylläpidon ja kehittämisen seuraavalle tasolle.

TÄSMÄISKUT

Täsmäiskuilla saatte asiantuntijan silmäparin pilven tärkeimpien osa-alueiden toimivuuteen.

AJANKOHTAISTA