Magic traineen matkassa: eroon kellukkeista

kirjoittaja | syys 1, 2021 | Blogi, Magic Cloud

Puolen vuoden koeajan jälkeen molemmat osapuolet totesivat suhteen toimivan, ja jatkoivat sitä toistaiseksi.

Vajaan vuoden verran uutta uraa kahlattuani Magic Cloudin trainee-ohjelma on siirtymässä seuraavaan vaiheeseen. Päivittäisen tekemisen perusta on valettu ja syvää päätyä kohden on suunta. Trainee-ohjelman betonikengitettynä koekaniinisetänä voin todeta, että koulutukset ja kokonaisuudet ovat jo nyt hyvin suunniteltuja palvelemaan työtehtäviä, ja mikä tärkeintä, kiinnostuksieni kohteita on kuunneltu. Organisaatiomuutosten myötä olen saanut kontolleni mielenkiintoisia työtehtäviä, joihin olen perehtynyt asiakastuessa työskentelyn ohessa.

Asiakaspalvelutehtävien ongelmatapausten kirjo on erittäin vaihteleva, ja varsinkin samaistumistaidot ovat koetuksella. Protokollista ja komentoriviloitsuista on turha puhua asiasta mitään tietämättömälle, mutta IT-alalle miellettyjä tyypillisiä tavoitteita löytyy tietysti muiltakin aloilta: oman työskentelyn helpottaminen, nopeuttaminen, sekä toistuvien asioiden automatisointi mahdollistavat olennaisimpiin asioihin keskittymisen.

Windows-käyttöjärjestelmäkään ei tunnu enää niin oudolta, kun sitä joka päivä työssään kiroilee. Edellisessä blogissani mainitusta Windows Subsystem for Linux:sta on tullut päivittäinen työkalu, ja yksi neljästä työnäytöstäni on yleensä tmux:n valtaama. Suomenkieliset käyttöjärjestelmät ovat tosin vieläkin hieman hankalia, ja tarpeeksi syvälle nörttimaailmaan mentäessä kaikki on vain paljon selkeämpää ja yksiselitteisempää englanniksi. Tmux on siis terminal multiplexer, suomeksi päätelimittäjä? Tässä on siis kyse useita komentorivi-ikkunoita hallitsevasta ohjelmasta Linux -palvelimiin. Komentorivi on se kaukaisesta menneisyydestä tuttu alkuperäinen tekstipohjainen käyttöliittymä, jonka kautta asiat tapahtuvat nopeasti ja varoittamatta.

Yksi mielenkiintoisimmista vastuualueistani on lokien keskitetty hallinnointi, sekä siihen liittyvän palvelininfrastruktuurin ylläpito ja kehittäminen: miljoona miljoona miljoona erroria. Vedän kuukausittain katselmoinnin, jossa käymme porukalla läpi Magic Cloudin omien palvelimien, laitteiden ja palveluiden tuottamaa lokidataa. Tuon datamäärän käsittelyyn on olemassa useita työkaluja, joista taloon on valikoitunut Elasticsearch. Neulat löytyvät heinäsuovasta magneetilla. Keskitetty lokienhallinta palvelee myös tietoturvaa: erilaisten työkalujen ja mittareiden avulla voidaan havaita poikkeavuuksia, säilytyskäytäntöjen taatessa etteivät esimerkiksi pääsynhallintaan liittyvät lokitiedot katoa heti seuraavana päivänä. Tästä seuraa luonnollisesti se, että lokien käsittely- ja koontiprosessin on oltava mahdollisimman tietoturvallinen. Olen myös mukana reaaliaikaisen monitoroinnin sekä ilmoitusjärjestelmän kehitysprojektissa, jota ollaan syksyn mittaan aloittamassa.

Magic trainee -ohjelman suunniteltu kesto on kaksi vuotta, jonka jälkeen ollaan valmiita siirtymään haastavampiin tehtäviin. Lopullinen valaistuminen tapahtuu sekunnin murto-osassa täsmälleen kaksi vuotta (huomioiden karkaussekunnit) ensimmäisestä ovesta sisäänkävelyhetkestä laskien. Yritän siis sanoa, että kehitys on asteittaista, eikä mikään tekeminen koskaan mene hukkaan, jotain on aina mahdollista oppia iästä, alasta, siviilisäädystä tai yhteiskuntaluokasta riippumatta. Ja kunnon pilvessä hommat tuntuvat jotenkin luistavan paremmin.

Magic Cloud on mukana Kasvu Openin Pirkanmaan kasvupolulla
#Pilvessä-podcast | 15. Magic traineena pääsee pintaa syvemmälle
Näin saat DevOpsin kukoistamaan
Näin saat DevOpsin kukoistamaan

DevOpsilla tarkoitetaan sovelluskehityksen ja tuotannossa olevan sovellusympäristön ylläpidon sulautumista saumattomaksi kokonaisuudeksi. DevOps on ajattelutapa eikä mikään yksittäinen työkalu tai menetelmä: sitä sovelletaan ohjelmistoasiakkaidemme toiminnassa hyvin...

4 vinkkiä, joilla varmistat hyvän kodin tekoälylle
4 vinkkiä, joilla varmistat hyvän kodin tekoälylle

Tekoälyn liiketoimintasovellukset ovat tällä hetkellä asiakkaidemme hurjan kiinnostuksen kohteena. Useissa yrityksissä kokeilut ovat jo käynnissä, tai vähintään pohditaan, millaisia sovellutuksia uusilla tekoälyteknologioilla voisi olla omassa toiminnassa. Pohdinnan...

7 kohtaa, joilla pääset alkuun tekoälyn kanssa
7 kohtaa, joilla pääset alkuun tekoälyn kanssa

Erilaiset tekoälyteknologiat ja niiden sovellukset etenevät kovaa vauhtia ja kaiken hypetyksen keskellä voi olla vaikea saada kiinni siitä, mitä ne käytännössä tarkoittavat. Tekoälystä kiinnostuneet asiakkaamme usein kysyvät, miten päästä liikkeelle tekoälyprojektin...

<h6>Tuomo Kuure</h6>
Tuomo Kuure