Magic Cloudin uusi palvelinkeskus valmistui Ikaalisiin

kirjoittaja | kesä 21, 2017 | Uutiset

Uusi palvelinkeskuksemme on valmistunut ja otettu käyttöön viime viikonloppuna. Vanha, vuosituhannen alussa valmistunut palvelinkeskus oli käynyt liiketoiminnan kasvaessa ahtaaksi.

Kesäkuun puolivälissä käyttöönotetussa palvelinkeskuksessa tilan kapasiteetti on moninkertainen vanhaan palvelinkeskukseen verrattuna ja uuden tilan tekniset valmiudet vastaavat tulevaisuuden palvelinkeskustoiminnan tarpeisiin. Tilan varustelussa ja kapasiteetissa on yrityksen liiketoiminnan laajentumisen lisäksi huomioitu yrityksen asiakkailleen tuottamien pilvipalveluiden katkoton ja esteetön käyttäminen. Esimerkiksi tilan kahdennettu sähkönsyöttö varautuu sähkökatkoihin kahdennetulla UPS-akustolla ja sekä automaattisesti aktivoituvilla dieselgeneraattoreilla. Palvelinkeskus on myös suojattu automaattisella aerosolisammutusjärjestelmällä.

Magic Cloudin uusi palvelinkeskus vahvistaa Pirkanmaata konesalitoiminnan sijaintina. Pirkanmaa ei ole vahvasti profiloitunut konesalitoimintaan suomalaisten konesalien keskittyessä usein kehä 3:n sisäpuolelle.

– Yrityksemme uuden palvelinkeskuksen myötä pystymme tarjoamaan teknisessä mielessä isojen jättiläisten kanssa samalla viivalla olevaa paikallista pilvipalvelua pirkanmaalaisille yrityksille, Magic Cloud Oy:n toimitusjohtaja Timo Haapavuori sanoo.

Uusi konesali tuo työllistymistä Ikaalisiin

Palvelinkeskuksen laajennus ennakoi myös yrityksen liiketoiminnan kasvua. Kuluneen vuoden aikana Magic Cloudin 13-henkisessä tiimissä on aloittanut kolme uutta työntekijää ja rekrytointi uusien tekijöiden löytämiseksi on käynnissä.

– Työllistämme tällä hetkellä IT-osaajia Tampereella ja Ikaalisissa. Rekrytoimme jatkossakin mielellämme myös Ikaalisten toimipisteeseemme, Haapavuori kertoo.

Palvelinkeskusuudistus on myös toteutettu yhteistyössä paikallisten urakoitsijoiden Ikaalisten Kylmälaite Oy:n, Rakennustyö Pentti Majalahden sekä IPP:n kanssa.

Lisätietoja:

Timo Haapavuori
Toimitusjohtaja
050 584 2585
timo.haapavuori@magiccloud.fi

Seuraa meitä:

Kiinnostuitko aiheesta? Ota yhteyttä niin keskustellaan lisää.

15 + 8 =

Magic Cloudin hiilijalanjälki 2024
Magic Cloudin hiilijalanjälki 2024

Me Magic Cloudilla välitämme aidosti ympäristöstä ja olemmekin siksi reagoineet vallitsevaan tilanteeseen. Olemme jo vuosia tehneet toimenpiteitä hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Toteutimme taas syksyllä 2024 hiilijalanjälkilaskennan yhteistyössä REFORESTin kanssa....

Magic Cloudin henkilöstöstä 54 % on omistajia
Magic Cloudin henkilöstöstä 54 % on omistajia

Olemme toteuttaneet koko henkilöstölle suunnatun osakeannin. Henkilöstöanti oli menestys, sillä tällä hetkellä 54 % henkilöstöstämme on Magic Cloudin omistajia. Antiin osallistuneet liittyivät näin aiempien omistajien joukkoon Magic Groupin ollessa edelleen Magic...

MANAGED MAGIC CLOUD

Managed Cloud -palvelut kotimaisesta pilvestämme, jotta datanne on turvassa, pilviympäristö kustannustehokas ja tarpeisiin optimoitu.

YHTEYDET

Toimivat ja helposti hallittavat yhteydet ovat toiminnan edellytys. Jätä ne meidän huolehdittavaksi.

TIETOTURVA

Erilliset tietoturvapalvelumme vievät pilviympäristönne tietoturvan ylläpidon ja kehittämisen seuraavalle tasolle.

TÄSMÄISKUT

Täsmäiskuilla saatte asiantuntijan silmäparin pilven tärkeimpien osa-alueiden toimivuuteen.

AJANKOHTAISTA