Magic Cloudilla hiilijalanjäljen systemaattinen seuranta ja pienentäminen ovat olleet jo vuosia keskeinen osa vastuullisuustyötämme. Toteutimme nyt neljännen hiilijalanjälkilaskennan ajanjaksolta 1.7.2024–30.6.2025 yhteistyössä REFORESTin kanssa. Laskenta tarjoaa kattavan kuvan toimintamme päästöistä sekä niihin vaikuttavista tekijöistä, ja ennen kaikkea siitä, mihin suuntaan olemme matkalla.
Tänä vuonna laskentaa laajennettiin merkittävästi. Mukaan otettiin uusi, 1.7.2024 omistukseemme siirtynyt Uudenmaan datakeskus sekä ensimmäistä kertaa energian elinkaaripäästöt (Scope 3.3). Näillä on huomattava vaikutus kokonaislukuihin, sillä datakeskukset ovat erittäin energiaintensiivisiä ja uusiutuvankin sähkön tuotannolla on elinkaaripäästöjä.
Yrityksemme tavoittelee ensisijaisesti omien päästöjensä vähentämistä. Lisäksi kompensoimme toiminnastamme aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt rahoittamalla riippumattomasti todennettuja ilmastohankkeita. Viimeisen tilikauden päästöjen kompensointi kohdistettiin VCS-sertifioituun The Russas -metsähankkeeseen Brasiliassa. Kompensointi on täydentävä toimenpide ilmastotyössämme. 💚
Magic Cloudin kokonaispäästöt raportointikaudella olivat 41,3 tonnia CO2e. Päästöt jakautuivat seuraavasti:
- Scope 1 – suorat päästöt (34,3 %): Scope 1 -päästöt muodostuvat pääosin datakeskuksissa käytettävien lämmönsiirtonesteiden hajapäästöistä sekä yrityksen omien ajoneuvojen polttoaineenkulutuksesta. Autokaluston päästöt ovat jatkaneet laskuaan aiemman dieselauton vaihtumisen myötä, mutta datakeskusympäristöjen kylmäaineisiin liittyvät päästöt muodostavat edelleen suurimman osan tämän kategorian kokonaisuudesta.
- Scope 2 – epäsuorat päästöt (9,1 %): Scope 2 kattaa toimipaikkojen sähkön- ja lämmönkulutuksen. Käytämme kaikissa toimipisteissämme alkuperätakuin varmennettua uusiutuvaa sähköä, minkä ansiosta markkinaperusteisesti sähkön päästöt ovat nolla. Epäsuorat päästöt koostuvatkin pääasiassa rakennusten kaukolämmöstä.
- Scope 3 – arvoketjun päästöt (56,6 %): Scope 3 sisältää valtaosan kokonaispäästöistä ja kattaa niin ostettujen tuotteiden ja palveluiden elinkaarivaikutuksia kuin henkilöstön liikkumista. Suurimmat osa-alueet ovat energian elinkaaripäästöt sekä henkilöstön työmatkaliikkuminen. Lisäksi liikematkat ja käyttöomaisuuden hankinnat muodostavat merkittävän osan arvoketjun päästöistä.
Kokonaishiilijalanjälki


Magic Cloud käyttää kaikessa toiminnassaan 100 % uusiutuvaa ja alkuperätakuin varmennettua vihreää sähköä, mikä on keskeisin tekijä erityisesti datakeskusten päästöjen hallinnassa. Raportointikauden sähkönkulutus oli 486,2 MWh, ja tämän ansiosta markkinaperusteisesti sähkön päästöt ovat nolla.
Jos sähkö hankittaisiin vihreän sähkön sijaan niin sanottuna harmaana sähkönä, päästöt olisivat olleet noin 19,7 t CO₂e. Erot ovat kuitenkin vielä suurempia, kun sähkön hankinnan vertailukohtana käytetään SPOT-markkinan sekasähköä: tällöin raportointikauden päästövaikutus olisi ollut peräti 199,4 t CO₂e.
Tämä vertailu korostaa, että vihreän sähkön valinta vähentää sähköön liittyvät päästöt käytännössä nollaan ja pienentää konesalien ilmastovaikutusta jopa satoja tonneja CO₂e verrattuna markkinaperusteisesti sekasähköön.
Mitä olemme tehneet ja mitä teemme tulevaisuudessa? Magic Cloud on jo pitkään panostanut päästöjen vähentämiseen, ja työ jatkuu vahvana myös tulevina vuosina. Käytämme kaikessa toiminnassamme 100 % alkuperätakuuvarmennettua uusiutuvaa sähköä, ja Ikaalisissa sijaitseva oma aurinkovoimalamme tuottaa osan datakeskuksen tarvitsemasta energiasta. Lisäksi olemme systemaattisesti päivittäneet autokalustoamme kohti vähäpäästöisempiä vaihtoehtoja sekä kehittäneet datakeskusympäristöjen energiatehokkuutta investoimalla moderneihin ja mahdollisimman vähäpäästöisiin jäähdytysratkaisuihin.
Tulevia toimenpiteitä:
-
Selvitämme datakeskusten hukkalämmön hyödyntämismahdollisuudet.
-
Pyrimme lisäämään oman uusiutuvan energian tuotantoa.
-
Kiinnitämme entistä enemmän huomiota laitteiden elinkaaren päästöihin.
-
Kehitämme energiatehokkuutta kaikilla toimipaikoilla.
-
Seuraamme tiiviisti F-kaasuasetuksen vaikutuksia ja huomioimme vähäpäästöiset jäähdytysratkaisut laitehankinnoissa.
Kokonaisuutena tämän vuoden laskenta tarjoaa entistä kattavamman ja läpinäkyvämmän kuvan Magic Cloudin ilmastovaikutuksista. Vaikka kokonaispäästöt ovat kasvaneet laskennan laajentumisen myötä, suunta on oikea: suorat päästöt ovat pienentyneet autokaluston osalta ja uusiutuvan energian osuus on edelleen erittäin korkea. Laskennan avulla pystymme kohdistamaan kehitystoimet oikein ja varmistamaan, että toimintamme kehittyy yhä vähähiilisempään suuntaan.
Lisätietoja hiilijalanjäljen laskemisesta ja yksityiskohdista antaa tarvittaessa: Timo Haapavuori, toimitusjohtaja, 050 584 2585, timo.haapavuori@magiccloud.fi







