Magic Cloud tukee Eemeli Koivistoa kohti kilpa-autoilun huippua!

kirjoittaja | touko 3, 2022 | Uutiset

Kasvuyrityksenä Magic Cloud haluaa tukea myös muita, joilla on intohimoa kasvaa kohti tavoitteitaan. Tästä 17-vuotias karting-kuljettaja Eemeli Koivisto on hyvä esimerkki. Eemeli ajaa kartingissa OK senior -luokkaa, mikä on kartingin pääluokka. Tässä luokassa kisataan MM- ja EM-sarjatasolla.

Eemelin harrastus on muuttunut jo ammattilaisen tasolle ja tulevaisuudessa tavoitteena on saada kilpa-autoilusta ammatti! Eemeli toivoo ajamisen kehityksen ja tulosten jatkuvan hyvänä, jotta tämä haave on mahdollinen. Viime kausi sujui Eemelin sanojen mukaan tavoitteiden mukaisesti. Suomessa tavoite oli päästä kolmen parhaan joukkoon SM-sarjassa. Viimeiseen kisaan asti Eemeli ajoi Suomen mestaruudesta ja tuloksena tuli hopeaa. Toinen tavoite oli finaalipaikka EM-sarjassa. Ranskassa 12. sija toi uran ensimmäiset pisteet!

Kuluvalle kaudelle tavoitteena on päästä EM- ja MM- tasolla TOP 15 joukkoon. Yksittäisessä kisassa pitäisi päästä kymmenen parhaan joukkoon. Jos kuluvalla kaudella kisataan Suomessa, tavoitteena on Suomen mestaruus.

Meistä on hienoa seurata Eemelin kasvutarinaa ja ajamista. Siksi olemme mukana tukemassa Eemelin uraa kohti kilpa-autoilun huippua, Magic Cloudin toimitusjohtaja Timo Haapavuori.

Kohti pienempää hiilijalanjälkeä - pilvemme pyörii aurinkoenergialla
TOP-puheenaiheet meidän pikkujouluista!
Ilmoittaudu mukaan kolmanteen Magic Talk -hybriditapahtumaan
Ilmoittaudu mukaan kolmanteen Magic Talk -hybriditapahtumaan

Miksi tulevaisuudessa softa pyörii konteissa?   ⏰ 16.5.2024 klo 14.00-15.30 📍 Maria 01 Helsinki Osallistu Magic Talk -hybriditapahtumaan juuri niin kuin sinulle parhaiten sopii! Voit liittyä paikan päälle ja nauttia tapahtuman tunnelmasta suoraan tilaisuudessa...

<h6>Mari Asmala</h6>
Mari Asmala
Markkinointipäällikkö 045 110 2808 mari.asmala@magiccloud.fi
MANAGED MAGIC CLOUD

Managed Cloud -palvelut kotimaisesta pilvestämme, jotta datanne on turvassa, pilviympäristö kustannustehokas ja tarpeisiin optimoitu.

YHTEYDET

Toimivat ja helposti hallittavat yhteydet ovat toiminnan edellytys. Jätä ne meidän huolehdittavaksi.

TIETOTURVA

Erilliset tietoturvapalvelumme vievät pilviympäristönne tietoturvan ylläpidon ja kehittämisen seuraavalle tasolle.

TÄSMÄISKUT

Täsmäiskuilla saatte asiantuntijan silmäparin pilven tärkeimpien osa-alueiden toimivuuteen.

AJANKOHTAISTA