Viisi syytä käyttää pilveä

kirjoittaja | kesä 1, 2016 | Blogi

Pilvi. Sitä käyttävät kaikki. Ainakin mikäli puhumme tiedostojen tallentamisesta ja tiedonsiirrosta. Pilvi on läsnä päivittäisessä arjessamme enemmän kuin huomaammekaan, sillä esimerkiksi suuri osa sähköpostipalvelimista ja verkossa käytettävistä ohjelmista sijaitsee jo nyt pilvessä.

Me Magic Cloudilla tuotamme erilaisia pilvipalveluja yritysten käyttöön ja tarpeisiin.

Tässä koottuna viisi syytä, joiden vuoksi Sinunkin yrityksesi tulisi siirtää tiedostonne, ohjelmistonne ja jopa työpöytänne pilveen.

1. Turvallisuus

Pilvessä on turvallista, sillä pilvipalvelun tarjoaja vastaa pilven ja sinne siirrettävien tiedostojen tietoturvasta. Ajantasainen tietoturva edellyttää tietoturvauhkien tiedostamista ja ennakointia.

Tosin on huomattava, että pilvissä sekä niiden tietoturvan toteutuksissa ja lähtökohdissa on eroja. Esimerkiksi suomalainen lainsäädäntö ei sido ulkomaisia pilvipalvelutarjoajia ja näin ollen erityisesti EU:n ulkopuolelta pilvipalvelua tilaavan tilaajan tulee perehtyä palvelun ehtoihin tarkasti. On myös hyvä selvittää, miten avoimesti pilvipalvelun tarjoaja kertoo tietojen sijainnista ja sijainnin turvallisuudesta. Pilvipalvelukumppania etsiessä kannattaakin tarkastaa pilvipalvelun tarjoajan tausta ja ehdot tarkasti, sillä luotettavan pilvipalvelukumppanin löytäminen on olennainen osa yrityksen tietoturvakokonaisuutta.

2. Helppous

Pilvipalvelussa tiedostot ja ohjelmat ovat aina käytettävissä, myös mobiilissa. Erityisesti ohjelmistojen kohdalla ajattelu- ja toimintatapa, joka sitoo yhden ohjelman yhteen koneeseen on vanhentunut. Pilven kautta ohjelmistot ja jopa Windows-työpöytä voidaan ottaa käyttöön millä tahansa päätelaitteella.

Pilvi myös mahdollistaa helpon ja tehokkaan tiedostojen jakamisen ja yhteiskäytön, sillä tiedostojen jakopalvelun kautta pilvessä olevat tiedostot on mahdollista jakaa työkaverille tai asiakkaalle esimerkiksi linkkinä liitetiedoston sijaan.

3. Kustannustehokkuus

Pilvipalvelu on kustannustehokas tapa yrityksen IT-tarpeiden ratkaisemiseen. Pilvipalvelusta riippuen palvelun tarjoaja vastaa esimerkiksi palvelimiin liittyvistä laitehankinnoista, ohjelmien päivityksistä ja ongelmatilanteiden ratkomisesta. Lisäksi tiedostojen säilyttäminen pilvessä vapauttaa esimerkiksi fyysistä varastotilaa papereilta ja mapeilta.

Pilvi voi jopa mahdollistaa fyysisistä tietokoneista luopumisen, jolloin yrittäjän ei tarvitse panostaa laitehankintoihin lainkaan!

4. Varmuus

Pilvessä tiedot, tiedostot ja ohjelmat ovat varmuuskopioituina. Mikäli pilvipalvelun tarjoajan palvelimille tapahtuisi jotain, automatiikka ja varmistukset huolehtivat asiakkaan tietojen säilymisestä ja ohjelmien katkeamattomasta toimimisesta. Pilvipalvelun käyttö takaa myös sen, että tiedostot ovat tallessa, vaikka asiakkaan käytössä oleva tietokone hajoaisi tai katoaisi. Pilvessä olevien tiedostojen ja ohjelmistojen käyttöä on tarvittaessa myös helppo tarkkailla.

Kuten tietoturvan, myös varmuuskopioinnin kohdalla on kuitenkin hyvä varmistua pilvipalvelutuottajan luotettavuudesta ja varmuuskopioinnin ehdoista. Pilveä kun voi tuottaa sekä hyvin että huonosti.

5. Huolettomuus

Pilven käyttäminen on ennen kaikkea huoletonta. Kun ohjelmistot, tiedostojen säilytys, palvelinten tai ohjelmien ylläpito on ulkoistettu pilvipalvelukumppanille, voi ulkoistuksen tehnyt yritys keskittyä oman ydinosaamisensa kasvattamiseen ja omien asiakkaidensa tarpeiden täyttämiseen.

Pilvipalvelussa tiedot ovat nimenomaan pilvipalveluihin erikoistuneen yrityksen käsissä ja pilvipalvelukumppani huolehtii tällöin niin tietoturvasta, laitehankinnoista kuin kaikesta tarvittavasta IT-painista.

Seuraa meitä:

Kiinnostuitko aiheesta? Ota yhteyttä niin keskustellaan lisää.


MANAGED MAGIC CLOUD

Managed Cloud -palvelut kotimaisesta pilvestämme, jotta datanne on turvassa, pilviympäristö kustannustehokas ja tarpeisiin optimoitu.

YHTEYDET

Toimivat ja helposti hallittavat yhteydet ovat toiminnan edellytys. Jätä ne meidän huolehdittavaksi.

TIETOTURVA

Erilliset tietoturvapalvelumme vievät pilviympäristönne tietoturvan ylläpidon ja kehittämisen seuraavalle tasolle.

TÄSMÄISKUT

Täsmäiskuilla saatte asiantuntijan silmäparin pilven tärkeimpien osa-alueiden toimivuuteen.

AJANKOHTAISTA