Magic Cloud osallistui Citrix Summitiin Orlandossa

kirjoittaja | tammi 18, 2019 | Uutiset

Citrix järjesti jokavuotisen Citrix Summit tapahtuman Orlandossa Yhdysvalloissa 7-9.1. Tapahtumaan osallistuivat toimitusjohtaja Timo Haapavuori ja johtava pilvipalveluarkkitehti Matti Väisänen. Tapahtumassa tutustuttiin pilviteknologian tulevaisuuden tuuliin, opiskeltiin tekniikoita labroissa alan parhaiden asiantuntijoiden ohjauksessa, suunniteltiin tulevaisuuden liiketoiminta strategiaa ja verkostoiduttiin sekä uusien että jo entuudestaan tuttujen alan toimijoiden kanssa.

Magic Cloud on osallistunut Citrix Summiteihin jo noin kymmen vuoden ajan. Tänä vuonna pilviratkaisut olivat vielä aikaisempiakin vuosia enemmän esillä ja trendi ratkaisujen siirtymisestä yrityksen paikallisesta ympäristöstä pilveen näyttää kiihtyvän edelleen.

Tapahtumassa paljon huomiota sai myös uusi Citrix Workspace. Citrix Workspace kokoaa yhteen kaikki henkilön tarvitsemat ohjelmistot. Workspacen avulla ohjelmistot ja tiedostot ovat saatavissa kaikilla laitteilla, joita työntekijä työssään tarvitsee. Tutkimusten mukaan tavanomaisen tietotyöläisten työajasta noin 20% ajasta kuluu erilaisen olemassa olevan tiedon etsimiseen ja Citrix Workspace tarjoaakin erinomaisen työkalun tuottavuuden parantamiseen.

Seuraa meitä:

Kiinnostuitko aiheesta? Ota yhteyttä niin keskustellaan lisää.


Magic Cloudin hiilijalanjälki 2024
Magic Cloudin hiilijalanjälki 2024

Me Magic Cloudilla välitämme aidosti ympäristöstä ja olemmekin siksi reagoineet vallitsevaan tilanteeseen. Olemme jo vuosia tehneet toimenpiteitä hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Toteutimme taas syksyllä 2024 hiilijalanjälkilaskennan yhteistyössä REFORESTin kanssa....

Magic Cloudin henkilöstöstä 54 % on omistajia
Magic Cloudin henkilöstöstä 54 % on omistajia

Olemme toteuttaneet koko henkilöstölle suunnatun osakeannin. Henkilöstöanti oli menestys, sillä tällä hetkellä 54 % henkilöstöstämme on Magic Cloudin omistajia. Antiin osallistuneet liittyivät näin aiempien omistajien joukkoon Magic Groupin ollessa edelleen Magic...

MANAGED MAGIC CLOUD

Managed Cloud -palvelut kotimaisesta pilvestämme, jotta datanne on turvassa, pilviympäristö kustannustehokas ja tarpeisiin optimoitu.

YHTEYDET

Toimivat ja helposti hallittavat yhteydet ovat toiminnan edellytys. Jätä ne meidän huolehdittavaksi.

TIETOTURVA

Erilliset tietoturvapalvelumme vievät pilviympäristönne tietoturvan ylläpidon ja kehittämisen seuraavalle tasolle.

TÄSMÄISKUT

Täsmäiskuilla saatte asiantuntijan silmäparin pilven tärkeimpien osa-alueiden toimivuuteen.

AJANKOHTAISTA