Magic Cloudin henkilöstöstä 54 % on omistajia

kirjoittaja | syys 24, 2024 | Cloudilaiset, Uutiset

Olemme toteuttaneet koko henkilöstölle suunnatun osakeannin. Henkilöstöanti oli menestys, sillä tällä hetkellä 54 % henkilöstöstämme on Magic Cloudin omistajia. Antiin osallistuneet liittyivät näin aiempien omistajien joukkoon Magic Groupin ollessa edelleen Magic Cloudin enemmistöomistaja.

Henkilöstöantiin osallistuneiden määrä ylitti odotuksemme ja se kertoo vahvasta sitoutumisesta Magic Cloudia kohtaan. Mukaan lähti monta uutta sijoittajaa, mutta osa jo aiemmista henkilöstöomistajista kasvattivat omia osuuksiaan.

Se, että näin moni henkilöstöstä on halunnut sijoittaa Magic Cloudiin, kertoo laajasta uskosta tekemiseemme ja mahdollisuuteen menestyä tässä. Olemme tehneet suunnitelmaa siitä, mihin olemme menossa, ja tämä tulos näyttää siltä, että olemme saaneet porukan suunnitelman taakse, kertoo Magic Cloudin toimitusjohtaja Timo Haapavuori.

Magic Cloud on pilvipalveluiden huippuasiantuntija nyt ja tulevaisuudessa. Siksi toimintamme ja palvelulupauksemme lunastaminen edellyttävät osaavaa ja sitoutunutta henkilöstöä. Meillä on näyttöä, että yritykset kaipaavat kumppania, joka huolehtii ja ottaa vastuun kattavasti koko IT-infrastruktuurista sijainnista riippumatta. Tässä meillä on tavoitteena olla alan paras osaaja ja silloin henkilöstön sitouttaminen on onnistumisen avain.

Tulevaisuudessa tulemme laajentamaan palveluitamme myös ratkaisuilla, jotka mahdollistavat loppukäyttäjien yhdistämisen hybridipilven palveluihin helposti ja tietoturvallisesti, sekä palvelukokonaisuuksilla, joita on räätälöity sovelluskehittäjien tarpeisiin. Sitouttamalla henkilöstöämme pystymme turvaamaan palvelukehityksemme sekä kasvusuunnitelmamme ja henkilöstö saa onnistumisista oman osansa omistajuuden kautta.

Magic Cloudilla on aina ollut yrittäjähenkistä tekemistä ja henkilöstöannilla pystytään palkitsemaan jo tehdystä työstä kuin myös tulevista onnistumisista ja menestyksestä. Omistajuus antaa työn tekemiselle uuden luonteen, kun jatkossa työn tulokset näkyvät myös omistajuuden kautta, kertoo Magic Cloudin toimitusjohtaja Timo Haapavuori.

Lisätietoja henkilöstöannista antaa:
Timo Haapavuori, toimitusjohtaja, Magic Cloud
timo.haapavuori@magiccloud.fi
050 584 2585

Seuraa meitä:

Kiinnostuitko aiheesta? Ota yhteyttä niin keskustellaan lisää.


Kiitos vuoden 2024 maagisista hetkistä!
Kiitos vuoden 2024 maagisista hetkistä!

Kiitos kaikista yhteisistä hetkistä tänä vuonna koko Magic Cloudin porukalta. On ollut hienoa tehdä yhteistyötä upeiden asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa tänäkin vuonna.   Tämä vuosi on ollut jälleen kehityksen ja kasvun vuosi, jota kuvaa...

Magic Cloudin hiilijalanjälki 2024
Magic Cloudin hiilijalanjälki 2024

Me Magic Cloudilla välitämme aidosti ympäristöstä ja olemmekin siksi reagoineet vallitsevaan tilanteeseen. Olemme jo vuosia tehneet toimenpiteitä hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Toteutimme taas syksyllä 2024 hiilijalanjälkilaskennan yhteistyössä REFORESTin kanssa....

MANAGED MAGIC CLOUD

Managed Cloud -palvelut kotimaisesta pilvestämme, jotta datanne on turvassa, pilviympäristö kustannustehokas ja tarpeisiin optimoitu.

YHTEYDET

Toimivat ja helposti hallittavat yhteydet ovat toiminnan edellytys. Jätä ne meidän huolehdittavaksi.

TIETOTURVA

Erilliset tietoturvapalvelumme vievät pilviympäristönne tietoturvan ylläpidon ja kehittämisen seuraavalle tasolle.

TÄSMÄISKUT

Täsmäiskuilla saatte asiantuntijan silmäparin pilven tärkeimpien osa-alueiden toimivuuteen.

AJANKOHTAISTA