Magic Cloud on jälleen sijoittunut maan kasvajien ja menestyjien joukkoon. Magic Cloud on tunnuslukuvertailujen perusteella sijoittunut kaikkien suomalaisten sekä oman toimialansa parhaimpien yritysten joukkoon viitenä peräkkäisenä vuonna. Menestyjä-sertifikaatin saaneen yrityksen ominaisuuksia ovat vakiintunut toiminta, vakaa kasvukehitys, hyvä tulos ja kannattavuus, vahva rahoitusrakenne sekä jatkuvan toiminnan turvaava maksuvalmius. Kestomenestyjäyrityksiä on Suomessa on vain noin 2% osakeyhtiöistä, joten on hienoa kuulua tähän joukkoon!
Tämän lisäksi Magic Cloud on kasvanut merkittävästi viimeisen kolmen vuoden aikana ja ansainnut sen puolesta paikkansa Kasvaja-yrityksenä. Kasvaja-sertifikaatin saaneen yrityksen liikevaihto on kolmen vuoden aikana kasvanut keskimäärin vuositasolla yli 10 prosenttiyksikköä päätoimialaluokkaansa keskitasoa nopeammin.
Kiitos näistä saavutuksista kuuluu asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme sekä Magic Cloudin sitoutuneelle porukalle!