TiliNeloset Oy

Keskisuuret yritykset

Luotettavuus ja tavoitettavuus IT-kumppanuuden edellytyksinä

Yksi tärkeimmistä asioista on tuen tavoitettavuus. Magic Cloudin tukeen on saanut tarvittaessa yhteyden heti, ja asiat on selvitetty nopeasti.
– Timo Autioniemi, toimitusjohtaja

TiliNeloset Oy:n asiakastyytyväisyys sekä tilitoimiston ja asiakkaan välinen luottamus ovat ensiarvoisen tärkeitä asioita. Yritys haluaa tarjota kaikki sähköiset taloushallinnon palvelut asiakkaidensa käyttöön asiakasyrityksen koosta riippumatta.

Koska taloushallinnon ohjelmistot kehittyvät ja päivittyvät nopeassa tahdissa, vaativat ne jatkuvaa ylläpitoa, päivittäistä hallinnointia ja vahvaa osaamista.

– Kun tapasimme Magic Cloudin edustajan kanssa, kävimme tarkasti heidän palveluitaan ja toimintaperiaatteitaan lävitse. Tulimme nopeasti vakuuttuneiksi siitä, että heidän palvelunsa ovat juuri sellaisia, joita tarvitsemme, kertoo TiliNeloset Oy:n toimitusjohtaja Timo Autioniemi.

Vaikka TiliNeloset Oy:n osakkuusyhtiö Kittilän Tilipalvelu nimensä mukaisesti toimii hyvinkin kaukana Kehä III:n pohjoispuolella, toimivat Magic Cloudin pilvipalvelut myös Kittilässä ongelmitta. Myös TiliNelosten ja Kittilän Tilipalvelun lukuisat asiakkaat käyttävät jokapäiväisessä toiminnassaan Magic Cloudin pilvipalveluita. Asiakkaiden joukossa on suuriakin yrityksiä, ja palaute käyttäjiltä on ollut vahvasti positiivista.

– Yhteistyö Magic Cloudin kanssa on sujunut erittäin hyvin. Yksi tärkeimmistä asioista on tuen tavoitettavuus. Magic Cloudin tukeen on saanut tarvittaessa yhteyden heti, ja asiat on selvitetty nopeasti. Kaikki ohjelmistojen päivitykset ovat sujuneet aina aikataulujen mukaisesti, kuvailee Autioniemi.

Kun Autioniemeltä kysyy tärkeimpiä asioita yritysten välisessä yhteistyössä, nousee kaksi seikkaa ylitse muiden. Nämä asiat ovat luotettavuus sekä tuen ja henkilökunnan hyvä tavoitettavuus.

TiliNeloset Oy

TiliNeloset Oy on Helsingissä, Mäntsälässä ja Lahdessa toimiva tilitoimisto-organisaatio. Lisäksi Kittilän Tilipalvelu on TiliNeloset Oy:n osakkuusyhtiö. TiliNeloset Oy tarjoaa taloushallinnon palvelut luotettavasti ja kohtuullisin kustannuksin.

Käytössä olevat palvelut:
Sähköpostin salaus
Etätyöpöytä
Ohjelmisto-hosting
Sähköposti
Tilitoimistoille

Fiscales Oy
Aureco Oy

Ratkaisumalliin liittyvät kokemukset

UHY TietoAkseli

UHY TietoAkseli

Suosittelen Magic Cloudia tilanteisiin, jossa kaivataan ketterää kotimaista toimijaa, joka kykenee tarjoamaan ohjelmistohosting-ratkaisuja vaativiinkin tarpeisiin. Palveluiden hinnoittelu on kohdallaan ja osaaminen ei lopu kesken.
– Tero Anttila, tekninen johtaja
Acquit Oy

Acquit Oy

Jos en paremmin tietäisi, niin voisin luulla meidän olevan Magic Cloudin ainoa asiakas, sillä niin hyvin tukipalvelun henkilökunta on heti ajan tasalla meidän tilanteesta, kun olemme yhteydessä
– Tarja Lamberg, toimitusjohtaja, Acquit Oy
Aureco Oy

Aureco Oy

Isoihin yrityksiin soittaessa saa kuunnella musiikkia linjalla pitkät tovit. Magic Cloudiin on helppo soittaa ja vastauksen saa saman tien.
– Lea Koivisto, toimitusjohtaja, Aureco Oy